Seuraavana koko reissun tilastoja ja jälkikäteisynnäilyjä. Saakohan rahasta puhua... Noh, aion yrittää vähän avata, miten paljon rahaa meikäläiseltä kuluu tällaisellä retkellä. Nää nyt on tottakai hyvin yksilöllisiä juttuja. Laskelmat ovat kaikki hyvin ympäripyöreitä ja tien päällä yritän elää suht halvalla, mutta kuitenkin lomailufiiliksellä eli jos on tehtävä valinta nipistänkö reissussa jostakin kivasta jutusta (tai vaikka mielenrauhasta, että pyörä on aidatussa parkissa), niin yritän ennemmin säästää sen kulutetun kympin sitten kotosalla kuin reissun päällä. Eli yritän olla huolettoman laskelmoiva.
Kilometrit (Viipurinportin ABCltä Alppien ja Misanon kautta Viikkiin): 5081 km, vielä kun kotiin hurauttaa perjantaina niin sellanen 5350 tullee loppulukemaksi.
Yöpymisiä: 12. (4 Cattolicassa Hotel Majorissa, 1 Gardalla, 1 Ortiseissa, 2 Livignossa, 1 Ischglissä, 1 Lienzissä, 1 Bayerische Eisensteinissa ja 1 Augustowissa.) 8 yötä Italiassa, 2 Itävallassa, 1 Saksassa ja 1 Puolassa. Majoitusten hintahaarukka 32e - 60e. Kaikissa oma huone kylppärillä, aamiainen ja yksityinen parkki. Osassa parveke. Parveke on kiva, jos meinaa pyykätä. Cattolicassa parkista piti maksaa 5e/yö. Majoituksista 50e/yö maksoi yöt Cattolicassa, Livignossa ja Ischglissä. Lienzissä majatalo oli 60e. Muut 32e-35e. Majoituksiin meni yhteensä noin 550 euroa.
Kotariin lisäsin moottoriöljyä noin desin Bayerische Eisensteinissä ja Scottoilerin täytin kerran Livignossa. Oileri on nyt lähes tyhjä, pitää täyttää ennen kotimatkaa. Ketjuöljyn kulutus lisääntyi huomattavasti, kun Baltiassa satoi.
Kotarin kulutus pyöri suurinpiirtein välillä 5,5-7,5 l/100km. Yleensä keskikulutus oli reippaan kuutosen. Alimman kulutuksen tankillinen Via Balticalla maanteitä enimmäkseen alle satasta jurratessa ja ylin Alppiteillä. Reippaan kuutosen se taitaa normiajossa kuluttaa ja tankkiin pitäisi mennä 19 litraa. Eli ihan kohtuullisesti mielestäni. Pisin tankkausväli taisi olla 280 km, jolloin tankkiin mahtuun kuutisentoista litraa eli ei tainnut vielä olla edes hätä. Paitsi kuskilla. Jokaista tankillista en laskenut laskimella tai edes päässä kovin tarkasti, vaan tankkauksen jälkeen ajellessa ympäripyöreästi ynnäillen. Bensan hinta vaihteli noin 90 sentistä/litra melkein 1,7 euroon/litra. Tankkaan aina 98-oktaanista tai parempaa, jos on saatavilla. Bensaa kului koko reissulla varmaan reilu 320 litraa ja rahaa bensaan on mennyt varmaan noin 450 euroa.
Pyörän rahti Niinivirran kyydissä oli 446 euroa ja lento Milanoon sekä taksi Linateen yhteensä noin 140e eli yhteensä noin 590 euroa. Rahti ja lento tulikin maksettua jo kevättalvella, eli niitä ei tarvinnut enää ynnäillä reissubudjetissa ennen lähtöä.
Näin ynnäten reissu on maksanut sellaset 1600 euroa plus siihen päälle elämiskustannukset yms. Tien päällä rahaa kuluu yleensä 15e-30e/päivä, mutta Cattolicassa lomaillessa rahaa kului tietty hiukan enemmän. Ne matkaseuralaiset taisivat hummata miunkin rahat, heh heh. Ja olihan vielä se kallis lautta Helsinkiin eli sanottakoon noin 1700 euroa. Tietullit, Itävallan alppitiet yms. maksavat nekin rahaa.
Tuosta voisi hieman nipistää majoituksista sekä kyllä päivän elinkustannukset saa helposti alle kahteenkybään, kunhan hotellissa on aamiainen. Samaa tahtia ajaen Milanoon, kuin mitä tulin pois, olisi säästänyt ainakin pari satkua, mutta tuo Via Baltican suhaaminen molempiin suuntiin ei varmasti ole sen arvoista. Mielipidekysymys tietenkin tämäkin. Jos nyt pakko olisi se pari satkua jostain säästää, niin menisihän se tietty taas ajaenkin. Jos matkaa kaverin kanssa, niin kahden hengen huoneen saa usein lähes yhden hengen huoneen hinnalla eli siinä on hyvä säästää.
Itse pyrin päiväbudjetin pitämään noin satkussa, joka tuolla idempänä Euroopassa ja Italiassa toimii ehkä juuri ja juuri, mutta esimerkiksi Itävallassa on selkeästi kalliimpaa. Realistinen on noin 150e/päivä ja aika lähellä sellaisia summia päädyinkin kaikkineen reissukuluineen. Lisäksi siinä vaiheessa kun kilsat nousevat yli viiteensataan, niin bensaakin kuluu jo pari tankillista / päivä ja tonnin tienoilla pitääkin tankkia täyttää jo neljä-viisi kertaa.
Tässä kun näitä laskeskelee, niin ei varmaan auta kuin vetää vyötä kireälle ja alkaa säästää ensi vuoden retkeä varten. Transfagarasan ja Transalpina Romaniassa olisi hieno nähdä. Ja ne Ranskan Alpit.
Ajokamppeina koko reissun vedin kaksosasissa Bogotan halpisnahkoissa, jotka hikoillessa muuttuivatkin hyvin sopiviksi. Reiitetty nahka olisi helteillä mukavampi, mutta Suomen oloissa sitten taas yleensä hieman viileä. Eli nahka toimi hyvin juuri tuollaisena, kyllä siihen hikoiluun tottuu. Kenkinä TCXn Sport-touringsaappaat, jotka eivät pidä vettä. Tosi hyvät jalassa ja näyttävän valkoiset, nyt kyllä enemmänkin harmaat. Aika lämpimät helteillä. Nahkojen alla yleensä tekninen paita ja housut, ilmojen viiletessä sitten merinovillaa. Fleecekerrasto kulki mukana, mutta ei tullut käytettyä. En jättäisi poiskaan, sillä fleecen kanssa pärjää vielä alle kympin lämpötiloissakin. Sadekamppeet tuli testattua paluumatkalla ja hyvin toimivat, kun laittaa housut oikeinpäin jalkaan. Väärinpäin saumat fuskaavat. Tämäkin täytyi sitten testata. Sadekamppeina kaksiosainen Coursen sadeasu XL-motosta, alessa hinta noin 50e. Kaulassa ainakin buffi aina, ilmojen kylmetessä Bilteman windstopperi ja varalle vielä Varustelekan merinobuffi, joka on älyttömän mukava kaikessa mahdollisessa käytössä. Nahkahanskoilla ajoin koko reissun ja sadehanskoja en taaskaan yleensä jaksanut käyttää. Pyörässä on kahvalämppärit, joita ei uskalla edes kääntää täysille asti eli kädet eivät palellu. Saapassuojatkin oli testissä maanantaiaamuna, mutta otettuani ne kerran pois en jaksanut enää laittaa takaisin. Ihan ok-tuote kuitenkin, motonetistä pari kymppiä. Kypäränä HJCn RPHA-ST, josta ei ole muuten pahaa sanottavaa, kuin että jompikumpi on otsasta vääränmuotoinen: pää tai kypärä. Pitää hieman modata kun pääsee omaan talliin tusaamaan. Aurinkovisiiri on setämäinen, mutta aivan nerokas kun kuumemmilla ilmoilla voi suhailla visiiri auki. Visiirin pinlocki toimi sadekelillä erinomaisesti.
Kaiken kaikkiaan tavaraa oli mukana aikalailla sopivasti. Turhaa sälää tällä reissulla oli mukana huomattavasti vähemmän kuin viime kesänä ja melkeinpä kaikkea tuli tarvittua. Lisää jos haluaisi ottaa mukaan tai kuljetella vaikka iltaoluen tai vesipulloja enemmän kuin pari puolilitraista, niin pitäisi joku lisäbägi vielä säätää kuskin taakse. Kotarin takaboksissa kulki reppu, joka oli näppärä heittää selkään hotellille saapuessa ja toista sivulaukkua ei yleensä yöpyessä edes tarvinnut avata kun oppi muistamaan, missä mitäkin on.
Vesiratkaisuna kulki tankkilaukussa Jaakolta lainattu melontavesibägi, jossa on pitkä letku juomapäällä. Ei vuotanut ja tilavuus sopivat 2 litraa Sitä täyttelin aina tarpeen mukaan. Todella näppärä juttu, suosittelen. Reissupyyhkeenä miulla kulkee mukana Bilteman 50X70cm mikrokuituliina, jota en reissulla tarvinnut muuta kuin ketjurasvarin korjauksen ja täytön jälkien siivoamiseen. Hyvä olla kuitenkin.
Tankkilaukuksi valikoitui pitkän säätämisen jälkeen 10-litrainen Shad SB15, joka ei ollut hinnalla pilattu, mutta toimi aivan erinomaisesti ja tankkaaminenkin sujui näppärästi. Todella hyvä tuote, neljä ja puoli tähteä. Sadesuoja on hieman heppoinen ja lepattaa, siitä puolen tähden miinus. Piti kuitenkin vettä.
Sygicin navigaattori Androidille toimi koko reissun ajan hienosti ja navigointi sujui paremmin kuin ikinä ennen. Reittien muokkaaminen, tallentaminen ja vaihtaminen sujuu vaivattomasti ja aika-arviot ovat aika lähelle. Navi on hieman päivittynyt vuoden aikana ja käyttökokemus on parantunut. Ostin viime kesäksi elinikäisen Eurooppa-lisenssin, taisi maksaa 19,99e. Hyvä diili. Eihän se todellakaan täydellinen ole, mutta niiden puutteiden kanssa oppii elämään ja Leenan ohjeita tulkitsemaan kun tarpeeksi harjoittelee. Musa soi Spotifyn offlinelistoilta koko retken ja hyvin soikin. Senan kypäräpuhelimen akku riittää reilun kymmenisen tuntia ja varmuudeksi miulla oli toinenkin mukana. Sitä en kuitenkaan tarvinnut, vaan yhtenä päivänä kun akku loppui niin latasin kypäräpuhelinta hetken pyörästä ja taas musa soi ja Leena neuvoi. Kännykkänä Huawein Honor 8, joka hoiti hommansa virheettömästi ja kun mobiilidatan sekä Wifin muistaisi sulkea ajon aikana, niin akku kestää ilman lataustakin suht pitkälle.
Pyörässä on varusteina jo edellämainitut kahvalämppärit, Oxfordin Sport -malli. Scottoiler-ketjurasvari on ehdoton yksin reissatessa ilman keskitukea. Vähän se sotkee pyörän peräpäätä tuolla kuumemmassa ilmanalassa, mutta en vaihtaisi. Sisälle olisi voinut laittaa lämpimämpään ilmaan tarkoitettua punaista öljyä, mutta tilasin sinisellä niin sillä mentiin. Jatkossa varmaan hydrauliikkaöljy testiin, kun tuo Scottoilerin oma loppuu. Virran ulostulo pyörässä onkin ihan tehtaan jäljiltä ja siinä jatkeena miulla oli joku motonetin reilu kympin palikka kahdella USBilla. Hienosti toimi, mutta en käyttäisi, jos on tosi märkää.
Siinäpä sellainen yhteenveto, että millaisella välineillä mie reissaan ja miten sitä rahaa kuluu. Noin suurinpiirtein.
Kiitos lukijoille! Tätä on ollut oikein mukava kirjoitella itsekseen matkustaessa ja joku tätä on tainnut lukeakin. Kaverin kanssa varmaan jäisi päivittämättä ja ensi kerralla voisi myös kokeilla facebookkiin sivun luomista ja siellä lyhyempiä stooreja aina vaikka suoraan tien päältä. No en tiiä, ajellessa keskitytään ajelemiseen. Videopäiväkirja ei vieläkään tunnu omalta jutulta ja selfietikutkin jäi lojumaan kassin pohjalle. Kuvaan paljon mieluummin pyörää ja maisemia kuin itseäni. Ja kyllähän mie tykkään kirjoittaa. Nyt kun ei ole enää reissublogia, niin ehkä jatkan sillä kaavailemallani sisustus- tai puutarhanhoitoblogilla. Yeah, right.
Reissublogi jatkaa jossain muodossa eloaan taas kun on reissua tiedossa.
Tommi kiittää ja kumartaa, kiitos! Heippa!
keskiviikko 28. kesäkuuta 2017
tiistai 27. kesäkuuta 2017
Alpit ja WSBK 2017: Helsingissä, hyvin levänneenä
Tässäpä päivän piristykseksi kuva miun otsasta. Hieman on kipiä.
Kuten eilen totesin, että hieman jopa harmittaa kun mikään ei oikein mennyt pieleen. Pieniä juttuja siellä täällä, mutta pääpiirteittäin kaikki sujui ihan älyttömän hyvin. Tämähän ei ole ollut Tommitravelssin tyyli, että asiat sujuisivat aina mutkattomasti, mutta voipi se parantaa se paskempikin matkatoimisto. Onneksi edes loppumatkasta satoi vettä, niin jää muutakin mieleen kuin komeet maisemat ja auringonpaiste. Olihan ihan älyttömän hieno retki, silkkaa parhautta.
Kotari ei ole enää ihan niin pakasta vedetty, mutta käyttöönhän se on ostettu. Vaatinee kotitallissa hellää huolenpitoa ja puunausta. Kilsoja tuli n. 5000 ja enimmäkseen aika tosi hyviä kilsoja. Renkaissakin on pintaa vielä vaikka muille jakaa. Alla siis pyörivät edessä Metzelerin Sportec m7 rr ja takana edellisen omistajan laittama ennen reissua lähes tuore Michelinin 2CT. Takanen oli joskus hieman liukas, mutta tuntuma on ollut hyvä koko retken ja luiston tuntee mukavasti. Etunen on ollut erinomainen.
-T
Alpit ja WSBK 2017: Päivä 12 ja 13: Harjoitusohjelma rautaperseajoon,Etelä-Saksasta Helsinkiin kahdessa päivässä
Morjens!
Sunnuntai olikin sitten sellainen suorittamispäivä. Kuten aiemmin sanoin, että ajelen ajelupätkiä Alpeilla mitä ajelen ja sitten kun päätän lähteä kotiin, niin sitten kanssa mennään. Ja onhan sitä menty.
Sunnuntaiaamuna startti tapahtui aika tasan yhdeksältä Saksan Bayerische Eisensteinista ja Tsekin raja tuli vastaan alle minuutissa. Rajalla stoppasin sen verran, että olisin ostanut vigneten motarille, mutta ystävällisesti ohjeistivat, että ei motskarilla sellaista tarvitse. Kiva juttu! Eli urku auki ja eteenpäin. Navissa luki päämääränä Augustow Pohjois-Puolassa, jonne oli matkaa 1071 km ja Leenan aika-arvio 13t 27min.
Leenan eli Sygicin aika-arviot on sellaisia, että niissä on jopa mahdollista pysyä. Alpeilla tulee tunti-pari lisää, mutta normaalissa matkanteossa on hyvä juttu, että on joku realistinen aika-arvio. Tai kai joku pystyy Google Mapsin matka-aikoihinkin, mutta itse en kyllä motolla noihin yleensä ehdi, vaikka tällä matkalla matka-ajat ovat lyhentyneet taukojen nopeutumisen ja vähentymisen myötä. Ainakin miulla itselläni on sellainen olo, että sunnuntaina ja maanantaina menin tehokkaasti, mutta tiedä häntä. Onhan noita matkamotoristeja, ketkä vetävät Gessuilla 500 kilsan tankkausvälin yhdeltä istumalta. Mie tykkään ajella tankkausvälin, joka on Kotarissa noin 250-300 km, yhdellä nopealla välistopilla (maks. 10 min.) ja kahdesti tällä reissulla tainnut mennä koko tankillinen kerrasta, kun on kulkenut niin hyvin.
Tsekki meni vauhdilla. Jalat koskettivat maahan tankkaustauolla ja Prahan kehätiellä liikennevaloissa, muuten yhdeltä istumalta. Eli yhdellä tauolla selvisin. Prahan tienoilla kohtasin ensimmäisen kerran tien numero E67 eli Via Baltican. Hauska tappa vanha tuttu. Varsinaisesti Via Baltica kulkee Varsovasta Helsinkiin, mutta E67 alkaa jo Prahasta.
En liittynyt vielä Balticalle, enköhän mie ehdi myöhemminkin, vaan matka vei Liberecin tienoille, josta nappasin muutaman motokätkön eli mutkateitä Puolan puolelle. Tsekin puolen tie oli ihan ok, mutta ei mikään ihmeellinen. Rajan jälkeen Puolan puolella kulkeva tie rajalta Jelena Goraan olikin sitten aivan todella hieno ajotie. Ihan kuin tientekijä olisi suunnitellut sen moottoripyörille.
Jelena Gorasta maantietä kohti Wroclawia, jossa kohtasin puolalaisen moottoritien S8, kansainväliseltä tunnukseltaan E67. Kyltti sanoi muistaakseni, että Varsova 376 km. Olin päättänyt, että Varsovan ohi on päästävä eli vaijeri kireelle ja motaria eteenpäin. Puolassa motarilla rajoitus on 130 km/h ja sunnuntaina oli liikennettä jonkin verran, mutta homma eteni ja Varsovan ohitustielläkin matka eteni hyvin. Kotarilla mukava matkavauhti on juurikin tollaset 135 km/h ja siitä voi sitten ohituksissa tarvittaessa hieman kiristää, mutta yleensä noin 130 pyöri mittarissa. Tuo nyt vielä menee vaikka vastatuuleenkin, mutta mukavuus kärsii huomattavasti, jos tuuli on suoraan vastaan.
Oli ihan juuri niin mielenkiintoista kuin miltä kuvatkin näyttää. Tai siis tuo siltahan oli hieno, tähtihetkiä puolalaisella motarilla. Jotain muutakin kuin tasaista peltoa.
Sunnuntai olikin sitten sellainen suorittamispäivä. Kuten aiemmin sanoin, että ajelen ajelupätkiä Alpeilla mitä ajelen ja sitten kun päätän lähteä kotiin, niin sitten kanssa mennään. Ja onhan sitä menty.
Sunnuntaiaamuna startti tapahtui aika tasan yhdeksältä Saksan Bayerische Eisensteinista ja Tsekin raja tuli vastaan alle minuutissa. Rajalla stoppasin sen verran, että olisin ostanut vigneten motarille, mutta ystävällisesti ohjeistivat, että ei motskarilla sellaista tarvitse. Kiva juttu! Eli urku auki ja eteenpäin. Navissa luki päämääränä Augustow Pohjois-Puolassa, jonne oli matkaa 1071 km ja Leenan aika-arvio 13t 27min.
Leenan eli Sygicin aika-arviot on sellaisia, että niissä on jopa mahdollista pysyä. Alpeilla tulee tunti-pari lisää, mutta normaalissa matkanteossa on hyvä juttu, että on joku realistinen aika-arvio. Tai kai joku pystyy Google Mapsin matka-aikoihinkin, mutta itse en kyllä motolla noihin yleensä ehdi, vaikka tällä matkalla matka-ajat ovat lyhentyneet taukojen nopeutumisen ja vähentymisen myötä. Ainakin miulla itselläni on sellainen olo, että sunnuntaina ja maanantaina menin tehokkaasti, mutta tiedä häntä. Onhan noita matkamotoristeja, ketkä vetävät Gessuilla 500 kilsan tankkausvälin yhdeltä istumalta. Mie tykkään ajella tankkausvälin, joka on Kotarissa noin 250-300 km, yhdellä nopealla välistopilla (maks. 10 min.) ja kahdesti tällä reissulla tainnut mennä koko tankillinen kerrasta, kun on kulkenut niin hyvin.
Tsekki meni vauhdilla. Jalat koskettivat maahan tankkaustauolla ja Prahan kehätiellä liikennevaloissa, muuten yhdeltä istumalta. Eli yhdellä tauolla selvisin. Prahan tienoilla kohtasin ensimmäisen kerran tien numero E67 eli Via Baltican. Hauska tappa vanha tuttu. Varsinaisesti Via Baltica kulkee Varsovasta Helsinkiin, mutta E67 alkaa jo Prahasta.
En liittynyt vielä Balticalle, enköhän mie ehdi myöhemminkin, vaan matka vei Liberecin tienoille, josta nappasin muutaman motokätkön eli mutkateitä Puolan puolelle. Tsekin puolen tie oli ihan ok, mutta ei mikään ihmeellinen. Rajan jälkeen Puolan puolella kulkeva tie rajalta Jelena Goraan olikin sitten aivan todella hieno ajotie. Ihan kuin tientekijä olisi suunnitellut sen moottoripyörille.
Jelena Gorasta maantietä kohti Wroclawia, jossa kohtasin puolalaisen moottoritien S8, kansainväliseltä tunnukseltaan E67. Kyltti sanoi muistaakseni, että Varsova 376 km. Olin päättänyt, että Varsovan ohi on päästävä eli vaijeri kireelle ja motaria eteenpäin. Puolassa motarilla rajoitus on 130 km/h ja sunnuntaina oli liikennettä jonkin verran, mutta homma eteni ja Varsovan ohitustielläkin matka eteni hyvin. Kotarilla mukava matkavauhti on juurikin tollaset 135 km/h ja siitä voi sitten ohituksissa tarvittaessa hieman kiristää, mutta yleensä noin 130 pyöri mittarissa. Tuo nyt vielä menee vaikka vastatuuleenkin, mutta mukavuus kärsii huomattavasti, jos tuuli on suoraan vastaan.
Oli ihan juuri niin mielenkiintoista kuin miltä kuvatkin näyttää. Tai siis tuo siltahan oli hieno, tähtihetkiä puolalaisella motarilla. Jotain muutakin kuin tasaista peltoa.
Tässä kuvassa esittelen nerokasta vakionopeudensäädinsysteemiäni. Toinen käsi painelee siis GoPron kaukkaria, eli meikä vetää ilman käsii hei! Jenkeistä 20 taalaa tuollainen keppi, jolla kaasun voi lukita vasten jarrukahvaa. Vakkari toimii vaihtelevasti ja hereillä pitää olla, mutta antaa aina välillä hyvän tauon kaasukädelle. Kotari kun on twini, niin kyllä sen tärinän alkaa pidemmän päivän aikana huomaamaan. Lähtee ehdottomasti myös ensi reissulle.
Wroclawista Varsovaan ja Varsovasta eteenpäin. Tässä kohdassa päätin, että enköhän mie sinne Augustowiin asti pääse ja jos ei osu majoitus, niin sitten ajan eteenpäin. Puolassa päätin seurailla Augustow-kylttejä enkä kuunnellut Leenaa, joka olisi halunnut mennä Via Balticaa Bialystokin kautta. Viime kesältä on muistissa, että tie Liettuan rajalta Bialystokiin on ihan samallalailla täynnä kyliä ja taajamarajoituksia kuin muutkin puolalaiset tiet eli otin lyhyemmän. En tiedä hävisinkö vai voitinko.
Hieman Varsovan jälkeen tankki täyteen ja majoituksen bookkaus. Tässä vaiheessa nautin myös päivän yhdistetyn lounaan, päivällisen ja illallisen eli kolmioleivän. Lisäksi päivän ravintona huoltiksilta erilaisia patukoita, jotka maistuivat enemmän tai vähemmän, noh, pahalta. Ihan kivan näkönen guesthouse suljetulla parkilla 32 euroa. Kunhan on aamiainen, sänky ja parkki. Arvioitu saapumisaika oli klo 23 eli eipä muilla palveluilla tai sijainnilla niin väliä. Kunhan saa pään tyynyyn hetkeksi ja aamiaisen jälkeen matka jatkuu kuitenkin heti.
Tie siis kapeni Varsovan jälkeen ja matkanteko hidastui. Sittenhän se rippasi vielä vettä ja pimeäkin tuli, niin päivä alkoikin olla täydellinen. Vesisade ei varsinaisesti osunut kuin hetkittäin kohdalle, mutta tiet olivat tosi märkiä, niin sadekamppeet niskaan. Sadekamppeet onneksi myös lämmittävät hiukan sillä illan tullen lämpötila liimaantui 15-17 asteen tienoille, joka oli huomattavasti viileämpää kuin aiempina päivinä. Kypäräpuhelimestakin loppui paristo eli kerrankin sai kuunnella vain omaa sadatteluaan Leenan ja musan sijaan. Noh, reitti oli onneksi hallussa Augustowiin asti.
Tiet hieman kuivuivat ja melkein toivoin sateen jatkuvan, sillä jostain pelloista nousi hillitön määrä suht isoja ötököitä, jotka sitten napsahtelivat pyörään ja kuskiin. Visiiriä ei oikeasti voinut avata, koska ötököitä oli niin paljon. Teiden kuivuessa matkan eteneminen hiukan parani taas, kun uskalsin jatkaa rekkojen ohittelua. Puolassa vesi jää teille lillumaan, tiet ovat yleensä suht kapeita ja keskiviiva on todella liukas. Sadekelillä ei siis välttämättä tee mieli lähteä rekoista ohi, koska eteenpäin ei oikein näe ja kaistanvaihto on aina vähän riski. Illalla meinasin vielä väsyneenä ja epähuomiossa ajaa liikenneympyrässä Focuksen alle, muuten ei mitään ihmeempää. Kypäräpuhelinta sain ladattua sen verran, että Augustowissa löysin hotlalle Leenan ohjeilla. Hotla oli oikein hieno. Märkänä ja kuraisena saavuin paikalle hieman puoli yhdentoista jälkeen enkä saanut erityisen lämminhenkistä vastaanottoa. Matkaa tuli sunnuntaina noin 1070 kilsaa ja aikaa meni hieman reilu 13,5 tuntia. Sellainen päivä. Kuvasaldo on loppumatkalta olematon, mutta eipä tuolla matkalla juuri nähtävää ole.
Wroclawista Varsovaan ja Varsovasta eteenpäin. Tässä kohdassa päätin, että enköhän mie sinne Augustowiin asti pääse ja jos ei osu majoitus, niin sitten ajan eteenpäin. Puolassa päätin seurailla Augustow-kylttejä enkä kuunnellut Leenaa, joka olisi halunnut mennä Via Balticaa Bialystokin kautta. Viime kesältä on muistissa, että tie Liettuan rajalta Bialystokiin on ihan samallalailla täynnä kyliä ja taajamarajoituksia kuin muutkin puolalaiset tiet eli otin lyhyemmän. En tiedä hävisinkö vai voitinko.
Hieman Varsovan jälkeen tankki täyteen ja majoituksen bookkaus. Tässä vaiheessa nautin myös päivän yhdistetyn lounaan, päivällisen ja illallisen eli kolmioleivän. Lisäksi päivän ravintona huoltiksilta erilaisia patukoita, jotka maistuivat enemmän tai vähemmän, noh, pahalta. Ihan kivan näkönen guesthouse suljetulla parkilla 32 euroa. Kunhan on aamiainen, sänky ja parkki. Arvioitu saapumisaika oli klo 23 eli eipä muilla palveluilla tai sijainnilla niin väliä. Kunhan saa pään tyynyyn hetkeksi ja aamiaisen jälkeen matka jatkuu kuitenkin heti.
Tie siis kapeni Varsovan jälkeen ja matkanteko hidastui. Sittenhän se rippasi vielä vettä ja pimeäkin tuli, niin päivä alkoikin olla täydellinen. Vesisade ei varsinaisesti osunut kuin hetkittäin kohdalle, mutta tiet olivat tosi märkiä, niin sadekamppeet niskaan. Sadekamppeet onneksi myös lämmittävät hiukan sillä illan tullen lämpötila liimaantui 15-17 asteen tienoille, joka oli huomattavasti viileämpää kuin aiempina päivinä. Kypäräpuhelimestakin loppui paristo eli kerrankin sai kuunnella vain omaa sadatteluaan Leenan ja musan sijaan. Noh, reitti oli onneksi hallussa Augustowiin asti.
Tiet hieman kuivuivat ja melkein toivoin sateen jatkuvan, sillä jostain pelloista nousi hillitön määrä suht isoja ötököitä, jotka sitten napsahtelivat pyörään ja kuskiin. Visiiriä ei oikeasti voinut avata, koska ötököitä oli niin paljon. Teiden kuivuessa matkan eteneminen hiukan parani taas, kun uskalsin jatkaa rekkojen ohittelua. Puolassa vesi jää teille lillumaan, tiet ovat yleensä suht kapeita ja keskiviiva on todella liukas. Sadekelillä ei siis välttämättä tee mieli lähteä rekoista ohi, koska eteenpäin ei oikein näe ja kaistanvaihto on aina vähän riski. Illalla meinasin vielä väsyneenä ja epähuomiossa ajaa liikenneympyrässä Focuksen alle, muuten ei mitään ihmeempää. Kypäräpuhelinta sain ladattua sen verran, että Augustowissa löysin hotlalle Leenan ohjeilla. Hotla oli oikein hieno. Märkänä ja kuraisena saavuin paikalle hieman puoli yhdentoista jälkeen enkä saanut erityisen lämminhenkistä vastaanottoa. Matkaa tuli sunnuntaina noin 1070 kilsaa ja aikaa meni hieman reilu 13,5 tuntia. Sellainen päivä. Kuvasaldo on loppumatkalta olematon, mutta eipä tuolla matkalla juuri nähtävää ole.
Maanantaiaamu tuli äkkiä ja aamupalan oli luvattu alkavan klo 7.00. Kello soi 6.30 ja suihkun jälkeen osa kamppeista jo pyörään kiinni. Aamiainen huiviin ja tavoite oli, että pyörä liikkuu klo 7.30. Hieman taisin tuosta jäädä, mutta ennen kahdeksaa liikkeelle kuitenkin. Tavoite oli iltalauttaan Tallinnasta, jotka olivat netin mukaan täynnä. Viimeinen lähtisi 22.30. Navissa luki, että 730 kilsaa ja melkein 11 tuntia. Aikaero Puolan ja Liettuan välillä on tunti eli menetän kuitenkin yhden tunnin suoraan. Iltalauttaan ei pitäisi siis olla kiire, mutta tiesin, että matkalla tulee satamaan ja varmana tietyöt sekä rekkajonot siihen päälle.
Tankki oli poikkeuksellisesti tyhjä illan jäljiltä, ei vaan jaksanut enää illalla tankata vaan oli kovempi kiire nukkumaan. Eli ensimmäisenä bensaa tankkiin ja siitä takaisin minnekäs muualle kuin E67lle. Viisitoista minuuttia ajettuani alkoikin sataa. Ei muuta kuin seis ja sadekamppeet niskaan. Ne pidinkin päällä Tallinnaan asti, koska Baltiassa oli kylmä ja vettä satoi aina silloin tällöin. Hellekamat nahkojen alta olivat jo aamulla vaihtuneet merinovillaan ja silti meinasi paleltaa. Oli jossain kohdassa Latviaa jopa kuumakin. Ainakin +19. Alin taisi olla Tallinnaa ennen +12.
Itse matkasta ei ole juurikaan kerrottavaa. Kypärä oli alkanut painaa taas ihan reilusti jo edellispäivänä ja otsaan oli jo kulunut punainen vekki. Aamulla särkkäri ja aina tauolla rasvaa otsaan, niin ihan hyvin sujui. Via Baltica oli perinteisesti sitä samaa rekkarallia ja tietöitä, erityisesti alkumatkasta. Liettuan loppupuolella tie levenee ja Latvian puolella rajoituskin nousee. Riikan jälkeen soitin Tallinkille ja kyselin peruutuspaikkoja illan lauttoihin. -Ei ole, kuului vastaus. Jorkki rohkaisi viestillä edellisenä iltana kun asiaa valittelin, että kyllä sinne yleensä yksi moto mahtuu sekaan. Samaa tulkitsin Tallinkin asiakaspalvelijan jutuista, että kannattaa mennä tsekkaamaan satamasta vaikka hänellä lukisi täyttä. Mielessäni valmistauduin kuitenkin myös yöpymään Tallinnassa, jos lautta ei natsaa. Bookingin tarjonnankin ehdin tsekata ja unelmoida pihvi-illallisesta. Ylivoimaisesti parempi vaihtoehto kuitenkin olisi Whopperi lautalla ja Helsinkiin yöksi omien luokse.
Tästä motivoituneena ynnäilin, että jos ajan reippaasti, niin pitäisi ehtiä tyrkylle myös 19.30 lauttaan, mutta siihen olisi jo hieman kiire. Baltian läpi tulinkin vauhdilla vaikka sivutuuleen sai välillä nojata reilusti ja Pärnun jälkeen satoi aivan kaatamalla vettä. Pärnun ja Tallinnan välillä joku vastaantuleva valopää meinasi kolata Volvolla miut tietyömaan kohdalla ohittaessaan hitaasti liikkuvaa jonoa, mutta ei sen suurempia tilanteita. Yhden veneenkuljetustrailerin ja pakun ohitin matkan aikana ainakin viidesti, samoin kuin muutama moneen kertaa ohitettu rekka jäi mieleen. Niillä taisi olla pidempi tankkausväli kun miulla. Matka eteni kivasti ja vaikka tutkia oli reilusti, niin jotenkin suhailin niihin osumatta tai sitten finskimotoristin lievää kiirettä ei katsottu niin pahalla. Postia saattaapi tulla Liettuastakin, mutta ei kyllä osunut viime kesänäkään.
Loppumatkasta alkoi kaasukäsi puutua jo tosissaan tuolta lavan takaa sorminpäihin asti ja otsaa juili hetkittäin ikävästi, mutta muuten matka eteni kuin kiskoilla. Tallinnan satamaan saavuin viittä vaille seitsemän ja hetken ihmeteltyäni ajelin VIP Check-in luukulle kyselemään, että mistähän tähän paattiin voisi saada tiketin. Odotin yrmeää vastaanottoa, mutta neiti kysyikin, että "-Passport and registration please" ja alkoi kirjoittelemaan meikälle matkakorttia. Tommi pääsi! Tommi on seuraavassa lautassa! 84 euroahan tuo kustansi, että ei mikään halvin ylitys, mutta olisihan se Tallinnassa yöpyminenkin maksanut taas ihan setelirahaa. Parkkiin rekkojen väliin alakertaan ja henkilökunta sitoi pyöränkin eli itse ei tarvinnut sitä tehdä tälläkään kertaa. Sitten se Whopperi ja olihan se maukas. Hyvää vaihtelua schnitzeleille, pastalle ja pizzalle. Tässä vaiheessa reissumies alkoikin olla jo aika valmis, onneksi matkaakaan ei ollut paljoa jäljellä.
Niin mie sitten pääsin kotiin. Tai tähän kesäyksiöön Helsinkiin nyt ensin ja varmaan sitten perjantaina siirtymä oikeaan kotiin saunomaan ja pyörän pesuun. Olihan pitkä matka Alpeilta takaisin, vaikka sinne pääsi niin helposti. Äh, vaikka tässä on tullut valiteltua, niin aika helpollahan tuo tuli. Voin ajaa uudestaankin, mutta en ehkä sinnepäin. Enkä ihan heti tällä viikolla. Jos nyt sitten ensi kerran se Finnlines tai Ruotsi. Kyllä mie nytkin nuo tsekkasin, mutta täyttä tai älyttömän kallista näyttivät.
Blogi päivittyy vielä loppufiilistelyillä ja ehkä raapustelen jotain fiiliksiä siitä mikä toimi ja mikä ei. Yleensä vähän vähenee tällainen tarinointimotivaatio sitten reissun jälkeen, niin en lupaa mitään.
Jos on kysyttävää tai kommenttia, tutuilla tai vierailla, niin kyselkää ja kommentoikaa. Vastailen mieluusti.
-T
P.S. En ole vielä oikeesti mitään rautaperseajoja suunnitellut. Miusta ovat sellaiset aina olleet vähän hullua hommaa. Vaikka olisihan tuossa elokuussa se hyväntekeväisyysralli. Hmmmm... Lähtisikö joku seuraksi?
Tankki oli poikkeuksellisesti tyhjä illan jäljiltä, ei vaan jaksanut enää illalla tankata vaan oli kovempi kiire nukkumaan. Eli ensimmäisenä bensaa tankkiin ja siitä takaisin minnekäs muualle kuin E67lle. Viisitoista minuuttia ajettuani alkoikin sataa. Ei muuta kuin seis ja sadekamppeet niskaan. Ne pidinkin päällä Tallinnaan asti, koska Baltiassa oli kylmä ja vettä satoi aina silloin tällöin. Hellekamat nahkojen alta olivat jo aamulla vaihtuneet merinovillaan ja silti meinasi paleltaa. Oli jossain kohdassa Latviaa jopa kuumakin. Ainakin +19. Alin taisi olla Tallinnaa ennen +12.
Itse matkasta ei ole juurikaan kerrottavaa. Kypärä oli alkanut painaa taas ihan reilusti jo edellispäivänä ja otsaan oli jo kulunut punainen vekki. Aamulla särkkäri ja aina tauolla rasvaa otsaan, niin ihan hyvin sujui. Via Baltica oli perinteisesti sitä samaa rekkarallia ja tietöitä, erityisesti alkumatkasta. Liettuan loppupuolella tie levenee ja Latvian puolella rajoituskin nousee. Riikan jälkeen soitin Tallinkille ja kyselin peruutuspaikkoja illan lauttoihin. -Ei ole, kuului vastaus. Jorkki rohkaisi viestillä edellisenä iltana kun asiaa valittelin, että kyllä sinne yleensä yksi moto mahtuu sekaan. Samaa tulkitsin Tallinkin asiakaspalvelijan jutuista, että kannattaa mennä tsekkaamaan satamasta vaikka hänellä lukisi täyttä. Mielessäni valmistauduin kuitenkin myös yöpymään Tallinnassa, jos lautta ei natsaa. Bookingin tarjonnankin ehdin tsekata ja unelmoida pihvi-illallisesta. Ylivoimaisesti parempi vaihtoehto kuitenkin olisi Whopperi lautalla ja Helsinkiin yöksi omien luokse.
Tästä motivoituneena ynnäilin, että jos ajan reippaasti, niin pitäisi ehtiä tyrkylle myös 19.30 lauttaan, mutta siihen olisi jo hieman kiire. Baltian läpi tulinkin vauhdilla vaikka sivutuuleen sai välillä nojata reilusti ja Pärnun jälkeen satoi aivan kaatamalla vettä. Pärnun ja Tallinnan välillä joku vastaantuleva valopää meinasi kolata Volvolla miut tietyömaan kohdalla ohittaessaan hitaasti liikkuvaa jonoa, mutta ei sen suurempia tilanteita. Yhden veneenkuljetustrailerin ja pakun ohitin matkan aikana ainakin viidesti, samoin kuin muutama moneen kertaa ohitettu rekka jäi mieleen. Niillä taisi olla pidempi tankkausväli kun miulla. Matka eteni kivasti ja vaikka tutkia oli reilusti, niin jotenkin suhailin niihin osumatta tai sitten finskimotoristin lievää kiirettä ei katsottu niin pahalla. Postia saattaapi tulla Liettuastakin, mutta ei kyllä osunut viime kesänäkään.
Loppumatkasta alkoi kaasukäsi puutua jo tosissaan tuolta lavan takaa sorminpäihin asti ja otsaa juili hetkittäin ikävästi, mutta muuten matka eteni kuin kiskoilla. Tallinnan satamaan saavuin viittä vaille seitsemän ja hetken ihmeteltyäni ajelin VIP Check-in luukulle kyselemään, että mistähän tähän paattiin voisi saada tiketin. Odotin yrmeää vastaanottoa, mutta neiti kysyikin, että "-Passport and registration please" ja alkoi kirjoittelemaan meikälle matkakorttia. Tommi pääsi! Tommi on seuraavassa lautassa! 84 euroahan tuo kustansi, että ei mikään halvin ylitys, mutta olisihan se Tallinnassa yöpyminenkin maksanut taas ihan setelirahaa. Parkkiin rekkojen väliin alakertaan ja henkilökunta sitoi pyöränkin eli itse ei tarvinnut sitä tehdä tälläkään kertaa. Sitten se Whopperi ja olihan se maukas. Hyvää vaihtelua schnitzeleille, pastalle ja pizzalle. Tässä vaiheessa reissumies alkoikin olla jo aika valmis, onneksi matkaakaan ei ollut paljoa jäljellä.
Niin mie sitten pääsin kotiin. Tai tähän kesäyksiöön Helsinkiin nyt ensin ja varmaan sitten perjantaina siirtymä oikeaan kotiin saunomaan ja pyörän pesuun. Olihan pitkä matka Alpeilta takaisin, vaikka sinne pääsi niin helposti. Äh, vaikka tässä on tullut valiteltua, niin aika helpollahan tuo tuli. Voin ajaa uudestaankin, mutta en ehkä sinnepäin. Enkä ihan heti tällä viikolla. Jos nyt sitten ensi kerran se Finnlines tai Ruotsi. Kyllä mie nytkin nuo tsekkasin, mutta täyttä tai älyttömän kallista näyttivät.
Blogi päivittyy vielä loppufiilistelyillä ja ehkä raapustelen jotain fiiliksiä siitä mikä toimi ja mikä ei. Yleensä vähän vähenee tällainen tarinointimotivaatio sitten reissun jälkeen, niin en lupaa mitään.
Jos on kysyttävää tai kommenttia, tutuilla tai vierailla, niin kyselkää ja kommentoikaa. Vastailen mieluusti.
-T
P.S. En ole vielä oikeesti mitään rautaperseajoja suunnitellut. Miusta ovat sellaiset aina olleet vähän hullua hommaa. Vaikka olisihan tuossa elokuussa se hyväntekeväisyysralli. Hmmmm... Lähtisikö joku seuraksi?
sunnuntai 25. kesäkuuta 2017
Alpit ja WSBK 2017: Päivä 12: Tsekki ja Puola pikakelaten
Pyörä starttasi klo 9 Saksasta ja lähes suoraa tykitystä Tsekin ja Puolan läpi. Nyt majailen Augustowissa suht lähellä Liettuan rajaa. Tatralla kävin suhaamassa muutamat mutkat. 14 tuntia ja reilu tuhat kilsaa. Nyt unta palloon ja huomenna Tallinnaa kohti. Palaan asiaan tarkemmin kun ehdin. Tää oli rankka päivä, mutta yllättävän kepeesti tuli kuitenkin.
Palataan!
Palataan!
posted from Bloggeroid
lauantai 24. kesäkuuta 2017
Alpit ja WSBK 2017: Päivä 11: Grossglocknerille ja sitten kotia kohti, nyt kuvilla!
Iltaa täältä Saksan ja Tsekin rajalta Bayerische Eisensteinista! Kello tulee yhdeksän ja mies on ravittu sekä tyytyväinen. Schnitzeli hakkasi eilisen sata-nolla hinnassa, koossa ja maussa. Vieläkään ei ollut wieniläistä pottusalaattia, mutta oikein hyvä sipuliperunasalaatti kuitenkin. Radiossa pauhasi Nik Kershaw ja vahva kasarilista, hyvä meininki.
Tänään mennään pelkällä tekstillä, koska täällä on epäilemättä läntisen maailman hitain netti eikä kunnollista wifiä. Lisäilen kuvat joskus myöhemmin. (toim. huom. Kuvat lisätty!)
Lisäksi mainittakoon, että nuo päiväthän mie munin jo aiemmin. Niin se aika rientää reissussa. Mitäpä noilla päivillä väliä, kun on lomalla. (toim. huom. Päivät korjattu) Toinen virhekin on tapahtunut, joka sekin menee puhtaasti tämän julkaisun päätoimittajan piikkiin. Grossglockner ei ole lähellekään korkein päällystetty passo Euroopassa. Oon käynytkin kahdella korkeammalla eli Stelviolla ja Gavialla. Korkeimmat löytyy Ranskasta. Hienoin se kuitenkin oli, mitä oon ajanut. Ja kallein. 25,50 motolla ja 35,50 autolla. Joka pennin arvoinen. Suosittelen, todella hieno paikka.
Aamulla oli Lienzissä tarjolla reissun paras aamiainen. Tarjolla oli peksaa ja vihanneksia normaalien hommien lisäksi. Ei selvästi mikään itsestäänselvyys täälläpäin. Siitä sitten Grossglocknerille, jossa oli porukkaa kyllä, mutta hyvin mahtui sekaan. Turistien lisäksi siellä oli saksalaisten palomiesten kokoontumisajot todella vanhalla kalustolla. Osa menikin hinaten. Täytyy nostaa hattua kun vääntävät sellasilla vehkeillä 2500 metriin ja alas. Vanhoja paloautoja oli siis varmasti satoja. Lisäksi paikalla oli Mcgyver-jeeppien kokoontuminen ja myöhemmin Saksan puolella Bavarian metsässä suhahti jonossa vastaan ainakin 20 Ferraria.
Siinäpä kuvakooste Grossglocknerilta.
Grossglocknerin päällä päätin viimeistään, että nyt lähden kotiin. Niin olin vähän jo suunnitellutkin, mutta siellä päällä tököttäessä ajatus konkretisoitui. Ei tämä retki siitä hetkestä ja kaiken koetun jälkeen enää parane ja jotain jää sitten ensi kerrallekin. Kotimatka on kuitenkin aika pitkä ja kivahan se olisi, jos taskuun jäisi muutama euro loppukesällekin. Vähän on ikäväkin naisen ja koirien luo. Onneksi noita Alppeja riittää vielä muutamaankin kertaan.
Tää päivä menikin turistihommissa, sillä Grossglocknerin jälkeen käväsin tutustumassa ensin Hohenwerfenin linnaan. En mennyt sisälle, koska se maksoi 16 euroa ja aika on arvokasta. Pällistelin vaan alhaalla ja yritin räpsäistä hyvän foton.
Siellä se linna siintää.
Siitä sitten KTMn päätoimistolle ja tehtaalle Mattighofeniin. Miusta on nyt tullut ihan oranssi ja olihan se kiva käyttää Kari Santeriksi nimeämäni pyörä synnyinkotiaan katsomassa. Olihan aikamoinen kompleksi ja lisää vaan rakensivat. Eihän siellä ketään ollut, koska on lauantai, mut hienon näköinen paikka.
Hienosti uusia pyöriä esillä tuollaisessa lasikaapissa.
Hmmm, voisi luulla, että täällä olisi enduropolkuja. Mutta näköjään täällä onkin lenkkeilypuisto.
Kylmästä ja hengettömästä koneesta on tullut ylivoimainen reissutoveri numero yksi. Toiseksi paras reissukaveri alppimatkalla on navigaattorini Leena, kolmonen eilinen belgi, nelosena hotellien koirat ja viitosena alppilehmät. Ja lisäksi tietty kaikki muut motoukkelit sekä muut ihmiset, kenen kanssa oon höpissyt, mutta aika itsekseen tää on mennyt. Ihan hyvä niin, höpötän sit taas kotona kaikki väsyksiin. Tässä listauksessa lasketaan vaan ajelupäivät, ei Cattolican reissua. Siellä oli tuttua ihmisseuraa ja mukavaa sellaista olikin.
Mattighofenista sitten Saksaan yhden motokätkön perässä eli olisin käynyt kävelemässä sellaisen puiden latvassa kulkevan näköalareitin tuossa Bavarian luonnonpuistossa, mutta vetivät tavaranarikan justiinsa kiinni joten sekin jäi ensi kertaan. Kuvatkin jäi ottamatta, kun ihmettelin netin ja sitä kautta yömajan puutetta. No mutta kiva siellä metsän keskellä oli ajella ja saksalainen on osannut rukata nopeusrajoitukset aika sopiviksi.
Metsässä ei netti oikein toiminut, joten päätin ajella Tsekin rajalle kokeilemaan uudestaan. Tässä sitten osuikin kilsa rajasta tällainen majatalo, josta nappasin huoneen aamiaisella 33 eurolla. Pyöräkin pääsi ladonkaltaiseen vajaan piiloon yöksi. Tsekkasin kuitenkin myös bookkingin ja halvin oli 38 e, niin tää oli just hyvä. Majatalossa on myös ravintola, niin ei tarvinnut lähteä liikkumaan mihinkään. Se myös lupaa aina hyvää aamiaisen suhteen.
Eilen kävi sellainen omituinen juttu, että itävaltalainen halusi meikäläisestä kuvan muistoksi moottoritiellä. Ymmärrän hyvin, suomipoika itävallan ihmeellä monta tuhatta kilsaa kotoa. Toivottavasti kuvasivat vaan keulapuolta eikä perää vaikka ainakin pyörässä se peräosa on paljon edustavampi. Ehkäpä perästä kuuluu, heh heh. Toivottavasti ei.
Eilen ropelsin myös laukun täyteen käsirasvaa. Se taiskin olla ainut nestemäinen purkki, mikä ei vielä ollut vuotanut. Hyvä, et jää parannettavaa. Aina näistä oppii.
Stereoissa soi tänään lähinnä Qotsa ja sekalainen lista. Reissun kovimmat biisit ovat ehdottomasti Frank Turnerin The Road ja The Wildheartsin Top of the world. Hienoja biisejä.
Kerran kääntymispiste on saavutettu, niin huomenna vedän ihan helvatan kauas. Kattellaan päivän mittaan kuinka kauas, mutta tavoitteena Pohjois-Puola, sillä siitä voisi maanantai-illaksi ehtiä iltalauttaan ja Helsinkiin yöksi. Aika monta kilometriä siinä vaan on vielä välissä. Tatra-vuorilta jahtaan vielä muutamat mutkat. Tänään tulin 9 tuntia ja reilu 400 kilsaa. Ois mennyt pidemmällekin, mutta jäin ennemmin Saksan puolelle yöksi, koska eurot on hyvää valuuttaa. Huomenna ajatuksena vetästä ainakin 800 kilsaa, mutta saas nähdä.
Kypäräkin on taas paljon sopivampi, et joko kypärä on muokkautunut tai pää lytyssä.
Nyt sänkyä kohti. Aamiaista saa kasilta ja pyörä liikkuu ennen ysiä.
Öitä!
-T
Tänään mennään pelkällä tekstillä, koska täällä on epäilemättä läntisen maailman hitain netti eikä kunnollista wifiä. Lisäilen kuvat joskus myöhemmin. (toim. huom. Kuvat lisätty!)
Lisäksi mainittakoon, että nuo päiväthän mie munin jo aiemmin. Niin se aika rientää reissussa. Mitäpä noilla päivillä väliä, kun on lomalla. (toim. huom. Päivät korjattu) Toinen virhekin on tapahtunut, joka sekin menee puhtaasti tämän julkaisun päätoimittajan piikkiin. Grossglockner ei ole lähellekään korkein päällystetty passo Euroopassa. Oon käynytkin kahdella korkeammalla eli Stelviolla ja Gavialla. Korkeimmat löytyy Ranskasta. Hienoin se kuitenkin oli, mitä oon ajanut. Ja kallein. 25,50 motolla ja 35,50 autolla. Joka pennin arvoinen. Suosittelen, todella hieno paikka.
Aamulla oli Lienzissä tarjolla reissun paras aamiainen. Tarjolla oli peksaa ja vihanneksia normaalien hommien lisäksi. Ei selvästi mikään itsestäänselvyys täälläpäin. Siitä sitten Grossglocknerille, jossa oli porukkaa kyllä, mutta hyvin mahtui sekaan. Turistien lisäksi siellä oli saksalaisten palomiesten kokoontumisajot todella vanhalla kalustolla. Osa menikin hinaten. Täytyy nostaa hattua kun vääntävät sellasilla vehkeillä 2500 metriin ja alas. Vanhoja paloautoja oli siis varmasti satoja. Lisäksi paikalla oli Mcgyver-jeeppien kokoontuminen ja myöhemmin Saksan puolella Bavarian metsässä suhahti jonossa vastaan ainakin 20 Ferraria.
Siinäpä kuvakooste Grossglocknerilta.
Grossglocknerin päällä päätin viimeistään, että nyt lähden kotiin. Niin olin vähän jo suunnitellutkin, mutta siellä päällä tököttäessä ajatus konkretisoitui. Ei tämä retki siitä hetkestä ja kaiken koetun jälkeen enää parane ja jotain jää sitten ensi kerrallekin. Kotimatka on kuitenkin aika pitkä ja kivahan se olisi, jos taskuun jäisi muutama euro loppukesällekin. Vähän on ikäväkin naisen ja koirien luo. Onneksi noita Alppeja riittää vielä muutamaankin kertaan.
Tää päivä menikin turistihommissa, sillä Grossglocknerin jälkeen käväsin tutustumassa ensin Hohenwerfenin linnaan. En mennyt sisälle, koska se maksoi 16 euroa ja aika on arvokasta. Pällistelin vaan alhaalla ja yritin räpsäistä hyvän foton.
Siitä sitten KTMn päätoimistolle ja tehtaalle Mattighofeniin. Miusta on nyt tullut ihan oranssi ja olihan se kiva käyttää Kari Santeriksi nimeämäni pyörä synnyinkotiaan katsomassa. Olihan aikamoinen kompleksi ja lisää vaan rakensivat. Eihän siellä ketään ollut, koska on lauantai, mut hienon näköinen paikka.
Hienosti uusia pyöriä esillä tuollaisessa lasikaapissa.
Hmmm, voisi luulla, että täällä olisi enduropolkuja. Mutta näköjään täällä onkin lenkkeilypuisto.
Kylmästä ja hengettömästä koneesta on tullut ylivoimainen reissutoveri numero yksi. Toiseksi paras reissukaveri alppimatkalla on navigaattorini Leena, kolmonen eilinen belgi, nelosena hotellien koirat ja viitosena alppilehmät. Ja lisäksi tietty kaikki muut motoukkelit sekä muut ihmiset, kenen kanssa oon höpissyt, mutta aika itsekseen tää on mennyt. Ihan hyvä niin, höpötän sit taas kotona kaikki väsyksiin. Tässä listauksessa lasketaan vaan ajelupäivät, ei Cattolican reissua. Siellä oli tuttua ihmisseuraa ja mukavaa sellaista olikin.
Mattighofenista sitten Saksaan yhden motokätkön perässä eli olisin käynyt kävelemässä sellaisen puiden latvassa kulkevan näköalareitin tuossa Bavarian luonnonpuistossa, mutta vetivät tavaranarikan justiinsa kiinni joten sekin jäi ensi kertaan. Kuvatkin jäi ottamatta, kun ihmettelin netin ja sitä kautta yömajan puutetta. No mutta kiva siellä metsän keskellä oli ajella ja saksalainen on osannut rukata nopeusrajoitukset aika sopiviksi.
Metsässä ei netti oikein toiminut, joten päätin ajella Tsekin rajalle kokeilemaan uudestaan. Tässä sitten osuikin kilsa rajasta tällainen majatalo, josta nappasin huoneen aamiaisella 33 eurolla. Pyöräkin pääsi ladonkaltaiseen vajaan piiloon yöksi. Tsekkasin kuitenkin myös bookkingin ja halvin oli 38 e, niin tää oli just hyvä. Majatalossa on myös ravintola, niin ei tarvinnut lähteä liikkumaan mihinkään. Se myös lupaa aina hyvää aamiaisen suhteen.
Eilen kävi sellainen omituinen juttu, että itävaltalainen halusi meikäläisestä kuvan muistoksi moottoritiellä. Ymmärrän hyvin, suomipoika itävallan ihmeellä monta tuhatta kilsaa kotoa. Toivottavasti kuvasivat vaan keulapuolta eikä perää vaikka ainakin pyörässä se peräosa on paljon edustavampi. Ehkäpä perästä kuuluu, heh heh. Toivottavasti ei.
Eilen ropelsin myös laukun täyteen käsirasvaa. Se taiskin olla ainut nestemäinen purkki, mikä ei vielä ollut vuotanut. Hyvä, et jää parannettavaa. Aina näistä oppii.
Stereoissa soi tänään lähinnä Qotsa ja sekalainen lista. Reissun kovimmat biisit ovat ehdottomasti Frank Turnerin The Road ja The Wildheartsin Top of the world. Hienoja biisejä.
Kerran kääntymispiste on saavutettu, niin huomenna vedän ihan helvatan kauas. Kattellaan päivän mittaan kuinka kauas, mutta tavoitteena Pohjois-Puola, sillä siitä voisi maanantai-illaksi ehtiä iltalauttaan ja Helsinkiin yöksi. Aika monta kilometriä siinä vaan on vielä välissä. Tatra-vuorilta jahtaan vielä muutamat mutkat. Tänään tulin 9 tuntia ja reilu 400 kilsaa. Ois mennyt pidemmällekin, mutta jäin ennemmin Saksan puolelle yöksi, koska eurot on hyvää valuuttaa. Huomenna ajatuksena vetästä ainakin 800 kilsaa, mutta saas nähdä.
Kypäräkin on taas paljon sopivampi, et joko kypärä on muokkautunut tai pää lytyssä.
Nyt sänkyä kohti. Aamiaista saa kasilta ja pyörä liikkuu ennen ysiä.
Öitä!
-T
posted from Bloggeroid
perjantai 23. kesäkuuta 2017
Alpit ja WSBK 2017: Päivä 10: Juhannus! Kasvot kohti itää Itävallassa
Iltaa! Lokikirjaan kirjattakoon, että kello on 22.16 paikallista. Suomessa kokot ovat roihunneet eikä vissiin edes ole satanut lunta. Juuri kotiuduin hotellin ravintolan terassilta, jossa nautimme maukkaat schnitzelit belgialaisen maailmanmatkaajan kanssa. Tietty muutamat tuopitkin nautimme juhannusta juhlistaaksemme. Hän oli lähtenyt eilen Belgiasta ja kohteena Ukraina Kroatian ja ties minkä kautta, aikaa noin kuukausi. Hauska veikko. Miekkonen oli liikkeellä itsekseen vanhalla Tenerellä ja kyllä tosimatkaajat tunnistaa lampaantaljasta. Pitää itsekin hommata sellanen ens reissuun. Niinkuin tällainen kermahanuri sellasella mitään tekisi.
Sen verran palattakoon eiliseen ja Ischgliin, että siellä voi saada 2000 euron sakot, jos kävelee talvelle hiihtomonoissa kylillä. Kyllä, tämä luki hotellin tiedotteessa. Kesällä se varmaan on ihan ok. No olihan se sitten kuitenkin aika aavekaupunki niitä kahta ravintolaa lukuunottamatta, että tuskin kukaan välittää. Matkaa tuli torstaina sellaset reilu 300 kilsaa ja ajoaikaa taukoineen semmonen reilu 7,5h. Perinteinen toimistopäivä siis.
Illalla vähän välähteli salamat ja aamulla olikin märkää. Hain pyörän parkista todella hyvän aamiaisen jälkeen ja shortsit jalassa paleli. Hyvää vaihtelua. Kamat läjään sekä nahkat niskaan ja pyörä liikahtikin hotlan pihalta aika tarkalleen klo 9.00. Ei palellut enää. Tietkin ehti kuivaa pakkausprojektin aikana ja tämäkin aamu alkoi aurinkoisissa merkeissä. Se ei vaan heti aamusta laaksoon paista.
Suuntima siis samaa tietä eteenpäin mitä tulin, mutta tavallaan eiliseen nähden takaisinpäin elikkäs länttä kohti ensin. Siellä suunnassa oli siis Silvretta hochalpinastrasse, jonne sainkin hotellin aamiaisella free passin. Kivasti tehty. En edes tiennyt, että se olisi jotain maksanut. Sehän siis olisi maksanut 12 euroa, mikä on mielestäni paljon yhdestä alppitiestä.
No mutta olihan se hieno tie. Kannatti käydä. Komeeta maisemaa ja hienoa ajopätkää. Heti aamusta sai vielä ajella melkeinpä yksin. Lehmiä ja heppojakin ehdin kuvailemaan. Lehmiä on muutes Alpeilla hämmentävän paljon, kuulemma joskus jopa riesaksi asti.
Ihan pieni heppa!
Vielen kurven!
Muu!
Nää itävaltalaiset on muuten kovia kyhäämään patoja.
Padon kyhäämisestä tuli mieleeni, itävaltalaisilla on myös tapana laittaa alppiteillekin kaivonkansia ja sellasia puolmetrisiä koko tienlevyisiä ritilöitä. Olkaa tarkkana, ovat nimittäin liukkaita.
Noh, Silvrettan ajettuani olinkin taas melkein Liechensteinissa eli motarille ja kohti itää. Motarilla ilmeni, että Arlberg tunnel on rempassa ja koko porukka pohjoisen kautta eli vuoren rinteelle. No jokainen voi itse kuvitella miten hyvin ne yhdistelmät vetää yli 10 prossan nousuja. Jos ei osaa kuvitella, niin voin kertoa, että eteneminen hidastui vähän liian hitaaksi kotarin ykkösvaihteelle. Vauhtia oli ylämäissä valehtelematta keskimäärin noin 28 km/h. Tarpeeksi pitkän ylämäen jälkeen tulee yleensä alamäki. Niin tässäkin tapauksessa. Eilen todistin, kun yhden paku-perävaunuyhdistelmän jarrut syttyi tuleen, mutta tänään vältyin isommilta nähtävyyksiltä. Kaiken kaikkiaan vaan touhu menee erikoiseksi kun nelikaistasen motarin liikenne ohjataan vuorenrinteelle.
Siitä selvittiin ja matka jatkui. Itse poikkesin motarilta etelään ja kävin ajelemassa Sellraintalin alppitien. Aivan hyvä tie. Lehmiä, mutkia ja komeeta maisemaa.
Sen jälkeen hetkeksi motarille, joka veti Insbruckissa täysin tukkoon. Noh, splittaamalla pärjäsi kivasti ja itävaltalaiset aukovat kivasti tietä kaistojen väliin pyörille. Keneltä se olisikaan pois, jos ne pyörät ei veisi yhden auton paikkaa ruuhkassa...
Insbruckin jälkeen homma aukesi ja lounastauon jälkeen taas etelään. Lounaaksi nautin Gatoradea, pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä. Ai että. Kotari nautti tankin täyteen 100-oktaanista erikoisbensaa. Eli vähän kalliimpaa kuin se normaali, tuskin muuten erilaista. Siitä sitten Gerloksen alppitielle, joka maksoikin 6 euroa. Ihme ketkuja nää itävaltalaiset. Tie oli hieno. Mutkia, lehmiä ja komeita maisemia. Itävallan tiet on vähän kuin Sveitsissä. Vauhdikkaita. Tän tien varteen sattui myös Itävallan korkein vesiputous, eli Krimmlerin putous, jota mie sit yritin kaukaa ikuistaa kahdellakin kameralla. Eihän siitä oikein mitään tullut.
Sellasia. Googlessa on muuten parempia kuvia. Oli kyllä hienot putoukset. Ja maisemat vakuutti muutenkin.
Siitä sitten tänne Lienziin, jossa mie nyt sängyllä pötköttelen. Matkalle sattui vielä yksi pitkä tunneli, jonka ajamisesta piti maksaa kymppi. Kymmenen euroa tunnelin ajamisesta! Eikä ollut mitenkään erityisen hauska tai hieno tunneli. Viileää siellä oli, mikä oli mukavaa.
Saapuminen tapahtui neljän tienoilla eli maltillinen 7 tuntia ja melkein 400 kilsaa. Ajaminen maistui tänään todella hyvältä. Hyvä juttu, koska huomenna mie ajelen tuosta vierestä Grossglocknerin ja sitten lähden valumaan kotia kohti. Aamulla Leena sitten sanoo, et "Jatka tietä 2390 kilometrin ajan." Grossglockner on siis Euroopan korkein päällystetty alppitie.
Illalla tsekkasin vielä Lienzin linnat ennen illallista. Ihan komeita. Kuuma oli katsellessa, auringon laskiessa vielä yli 30. Tulee raju paluu arkeen Suomessa.
Loppuun vielä bonuskuvat:
Nää on aina mukavia!
Hyvää juhannuksen jatkoa, pitäkää huolta!
-T
Sen verran palattakoon eiliseen ja Ischgliin, että siellä voi saada 2000 euron sakot, jos kävelee talvelle hiihtomonoissa kylillä. Kyllä, tämä luki hotellin tiedotteessa. Kesällä se varmaan on ihan ok. No olihan se sitten kuitenkin aika aavekaupunki niitä kahta ravintolaa lukuunottamatta, että tuskin kukaan välittää. Matkaa tuli torstaina sellaset reilu 300 kilsaa ja ajoaikaa taukoineen semmonen reilu 7,5h. Perinteinen toimistopäivä siis.
Illalla vähän välähteli salamat ja aamulla olikin märkää. Hain pyörän parkista todella hyvän aamiaisen jälkeen ja shortsit jalassa paleli. Hyvää vaihtelua. Kamat läjään sekä nahkat niskaan ja pyörä liikahtikin hotlan pihalta aika tarkalleen klo 9.00. Ei palellut enää. Tietkin ehti kuivaa pakkausprojektin aikana ja tämäkin aamu alkoi aurinkoisissa merkeissä. Se ei vaan heti aamusta laaksoon paista.
Suuntima siis samaa tietä eteenpäin mitä tulin, mutta tavallaan eiliseen nähden takaisinpäin elikkäs länttä kohti ensin. Siellä suunnassa oli siis Silvretta hochalpinastrasse, jonne sainkin hotellin aamiaisella free passin. Kivasti tehty. En edes tiennyt, että se olisi jotain maksanut. Sehän siis olisi maksanut 12 euroa, mikä on mielestäni paljon yhdestä alppitiestä.
No mutta olihan se hieno tie. Kannatti käydä. Komeeta maisemaa ja hienoa ajopätkää. Heti aamusta sai vielä ajella melkeinpä yksin. Lehmiä ja heppojakin ehdin kuvailemaan. Lehmiä on muutes Alpeilla hämmentävän paljon, kuulemma joskus jopa riesaksi asti.
Ihan pieni heppa!
Vielen kurven!
Muu!
Nää itävaltalaiset on muuten kovia kyhäämään patoja.
Padon kyhäämisestä tuli mieleeni, itävaltalaisilla on myös tapana laittaa alppiteillekin kaivonkansia ja sellasia puolmetrisiä koko tienlevyisiä ritilöitä. Olkaa tarkkana, ovat nimittäin liukkaita.
Noh, Silvrettan ajettuani olinkin taas melkein Liechensteinissa eli motarille ja kohti itää. Motarilla ilmeni, että Arlberg tunnel on rempassa ja koko porukka pohjoisen kautta eli vuoren rinteelle. No jokainen voi itse kuvitella miten hyvin ne yhdistelmät vetää yli 10 prossan nousuja. Jos ei osaa kuvitella, niin voin kertoa, että eteneminen hidastui vähän liian hitaaksi kotarin ykkösvaihteelle. Vauhtia oli ylämäissä valehtelematta keskimäärin noin 28 km/h. Tarpeeksi pitkän ylämäen jälkeen tulee yleensä alamäki. Niin tässäkin tapauksessa. Eilen todistin, kun yhden paku-perävaunuyhdistelmän jarrut syttyi tuleen, mutta tänään vältyin isommilta nähtävyyksiltä. Kaiken kaikkiaan vaan touhu menee erikoiseksi kun nelikaistasen motarin liikenne ohjataan vuorenrinteelle.
Siitä selvittiin ja matka jatkui. Itse poikkesin motarilta etelään ja kävin ajelemassa Sellraintalin alppitien. Aivan hyvä tie. Lehmiä, mutkia ja komeeta maisemaa.
Sen jälkeen hetkeksi motarille, joka veti Insbruckissa täysin tukkoon. Noh, splittaamalla pärjäsi kivasti ja itävaltalaiset aukovat kivasti tietä kaistojen väliin pyörille. Keneltä se olisikaan pois, jos ne pyörät ei veisi yhden auton paikkaa ruuhkassa...
Insbruckin jälkeen homma aukesi ja lounastauon jälkeen taas etelään. Lounaaksi nautin Gatoradea, pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä. Ai että. Kotari nautti tankin täyteen 100-oktaanista erikoisbensaa. Eli vähän kalliimpaa kuin se normaali, tuskin muuten erilaista. Siitä sitten Gerloksen alppitielle, joka maksoikin 6 euroa. Ihme ketkuja nää itävaltalaiset. Tie oli hieno. Mutkia, lehmiä ja komeita maisemia. Itävallan tiet on vähän kuin Sveitsissä. Vauhdikkaita. Tän tien varteen sattui myös Itävallan korkein vesiputous, eli Krimmlerin putous, jota mie sit yritin kaukaa ikuistaa kahdellakin kameralla. Eihän siitä oikein mitään tullut.
Sellasia. Googlessa on muuten parempia kuvia. Oli kyllä hienot putoukset. Ja maisemat vakuutti muutenkin.
Siitä sitten tänne Lienziin, jossa mie nyt sängyllä pötköttelen. Matkalle sattui vielä yksi pitkä tunneli, jonka ajamisesta piti maksaa kymppi. Kymmenen euroa tunnelin ajamisesta! Eikä ollut mitenkään erityisen hauska tai hieno tunneli. Viileää siellä oli, mikä oli mukavaa.
Saapuminen tapahtui neljän tienoilla eli maltillinen 7 tuntia ja melkein 400 kilsaa. Ajaminen maistui tänään todella hyvältä. Hyvä juttu, koska huomenna mie ajelen tuosta vierestä Grossglocknerin ja sitten lähden valumaan kotia kohti. Aamulla Leena sitten sanoo, et "Jatka tietä 2390 kilometrin ajan." Grossglockner on siis Euroopan korkein päällystetty alppitie.
Illalla tsekkasin vielä Lienzin linnat ennen illallista. Ihan komeita. Kuuma oli katsellessa, auringon laskiessa vielä yli 30. Tulee raju paluu arkeen Suomessa.
Loppuun vielä bonuskuvat:
Nää on aina mukavia!
Hyvää juhannuksen jatkoa, pitäkää huolta!
-T
posted from Bloggeroid
torstai 22. kesäkuuta 2017
Alpit ja WSBK 2017: Päivä 9: Kamppeet kasaan ja eteenpäin eli Italia nähty hetkeksi
Matkanjohtajan lokikirja torstai 22.6., kello koputtelee kahdeksaa
Täällä mie istuskelen Ischglissä Itävallassa odottelemassa röstiperunoita peksalla, juustolla ja munalla. Lämpöä on juuri sopiva shortsikeli eli ekaa kertaa aamun jälkeen ei ole hiki. Tai oli tuossa matkalla yksi 3 kilometrin tunneli. Siellä oli mukavan viileää.
Tällainen sapuska sieltä sitten tuli, aika täyttävä läpyskä.
Aamu starttasi Livignosta ja reitti kulki Sveitsin ja Liechtensteinin kautta Itävaltaan. Kiva olla pitkästä aikaa Itävallassa. Viele kurven, niinkuin paikallinen kirjoittaa liikennemerkkiin. Ja tällä viitataan kyllä puhtaasti teihin. Ettei nyt kukaan ymmärrä väärin.
Ensimmäisenä jo keskiviikkoaamulta tutut f-alkuinen passo ja sitten Sveitsin puolella Bernina. Bernina oli entistä parempi kun eilisellä matkalla opin, että yleisrajoitus on 80. Siitä Julierpassille ja sieltä hienoa mutkatietä kohti Churia. Reitti oli tietöitä täynnä, eli nyt ei hivottu täydellisyyttä. Julierpass oli kyl silti hyvä.
Tätä katselin paljon. Yleensä kyllä kurvailin jonon keulille tilanteesta riippuen.
Kuvia ei oikein tullut tänään napsittua ja Goprokin nappasi ötökän alkumatkasta. Tää tuli huomattua vasta reippaasti Itävallan puolella ja loppumatkasta on taas muutama selkeempi kuva.
Churin kautta Liechtensteiniin, jossa oli älytön ruuhka. Kotarin mittari näytti 37 astetta, jono liikkui hyvin hitaasti ja yhdessä kohtaa piti jo pitää viilennystauko kun moottorin lämmöt meinasivat karata taivaisiin. Kuskilla oli kanssa aika lämmin, mutta nestetankkaus on hoidossa Jaakon vesipussin ansiosta, niin kivahan se on ettei palella. Muistaa vaan juoda ja syödä pähkinöitä niin hyvin kulkee. Kuivatut hedelmät on kanssa hyvä juttu. Päivät siis menee ruokailujen puolesta yleensä niin, että aamiainen, matkalla pähkinöitä yms. Ja illalla sitten safkaa. Päivällisrahat säästyvät myös kivasti.
Vaduzissa aattelin mennä kahveelle Liechtensteinin prinssille, mutta adjutantti oli varmaan unohtanut mainita tapaamisesta prinssille, koska linnan pihaa ennen vastassa oli ajokielto. Jäi kahvit juomatta. En sitten näköjään ladannut sitä kuvaa mukaan, jossa oli Vaduzin linna ja kuollut ötökkä. Noh, olin mie siellä. Tässä kuva parkkipaikalta, joka oli jokusen sata metriä itse pytingistä. Jäi kahveet juomatta.
Rotsikin piti ottaa pois eli oli oikeesti kuuma.
Sveitsiläisen ja liechtensteinilaisen ero on muuten siinä, että sveitsiläinen laskuttaa vessakäynnistä euron. Molemmat ovat kyllä tainneet pärjätä taloushommissa, vaikka tulokulma on näinkin erilainen.
Vaduzissa päätin vielä tankata, vaikka bensa olisi ollut halvempaa Itävallan puolella. Mutta hätäilin, koska piti saada vignette tuulilasiin ennen Itävaltaa. 10 päivän vignette motoon noin femman. Kohtuullista, ainakin Italiaan verrattuna.
Maa vaihtui ja hetken tyrkkäsin motaria kerran nyt oli se vignette. Sitten motarin pohjoispuolelle Faschinajoch ja Arlbergpass. Passot onkin Itävallassa jocheja, mutta samoista solista siis kysymys. Tietöistä ja ruuhkista ärsyyntyneenä vähän jo meinasi harmittaa, mutta Itävallan teillä olikin niin mukavaa, että äkkiä se unohtui.
Olin katsellut erinomaisen hotellin St. Anton Am Arlbergistä, tai jotain sinnepäin, mutta se olikin mennyt kun kurkkasin asian Vaduzissa. Se olisi ollut 34 euroa kahden huoneesta parkilla ja aamupalalla. Seuraava olikin jo huomattavasti hintavampi, mutta täältä Ischglistä tärppäsi 40 eurolla oikein mukava perhehotelli aamiaisella ja näillä onkin ihan paikat pysäköintitalossa. Oikein siisti paikka. En siis tykkää bookkailla majoituksia hirveesti etukäteen, kun suunnitelmat kuitenkin muuttuu tai voi tulla muita muuttujia. Vähän piti ajella takaisinpäin ja huomenna ehkä vielä lisää, että tulee ajettua tuo Silvretta hochalpenstrasse kokonaan.
Olin tosi tehokas ja alle tunnissa suihku, moto talliin, kamppeet levälleen ja sähkövehkeet laturiin. Kaupassakin ehdin käydä ostamassa vettä, palautumisjuoman ja yhden Gösserin.
Gösserin nautin omalla partsilla ja siitä sitten sapuskan etsintään. Onhan täällä noita ravintoloita, mutta hiihtokeskusmestassa ne on kesällä kaikki kiinni. Burger Kingikin oli kiinni. Meinasi jo tulla hätä, että onko vaan vedettävä lisää pähkinöitä. Kauppakin sulki jo. Noh, kaksi avonaista löytyi ja valkkasin tän, missä ei ollut kynttiläillallistunnelma ja ateria oli oikein maittava. Olihan tämä aika arvokas, mutta tällasta se vissiin on hiihtokeskuksissa. Carbonara olisi ollut 2e kalliimpi kuin Livignossa.
Ihan hyvä päivä kuitenkin, vaikka ekaa kertaa vähän ärsytti. Kypärästereoissa pauhasi tänään The Sounds, Disco Ensemble ja Gaslight Anthem. Eilen Stelviolla tykittelin Insomniumin Winter's gaten tahtiin. Se oli aiemmin harkittu levyvalinta tähän tilanteeseen.
Tommin reissuvinkkejä, osa ties kuinka monta:
-Alppitunnelit on liukkaita, avaa varoen. Tunnelikurvat usein myös yllättävät jyrkkyydellään.
-Testaa kaikki nesteputelit ENNEN reissua. Itse en testannut. Oon vähän lätrännyt pesuaineella, moottoriöljyllä ja ketjuöljyllä. Suuremmilta vahingoilta on kuitenkin vältytty.
Huomenna matka jatkuu kohti Grossglockneria, mutta tuskin ihan sinne asti. Tarkoitus olisi kuitenkin mennä iskuetäisyydelle. Saatanpa vielä käydä Italiassakin. Grossglocknerin jälkeen varmaan voisi jo kääntyä kotiinpäin. Oli niin kiva ajaa tänään hetki suoraan, että en malta odottaa Via Balticaa tai E4 -tietä Ruotsissa.
Nyt lasku maksuun ja kohti hotellia!
-T
P.S.
Aamulla yritin kovasti löytää Jorkille uuden kartan. Vielä ei ole tärpännyt.
Täällä mie istuskelen Ischglissä Itävallassa odottelemassa röstiperunoita peksalla, juustolla ja munalla. Lämpöä on juuri sopiva shortsikeli eli ekaa kertaa aamun jälkeen ei ole hiki. Tai oli tuossa matkalla yksi 3 kilometrin tunneli. Siellä oli mukavan viileää.
Tällainen sapuska sieltä sitten tuli, aika täyttävä läpyskä.
Aamu starttasi Livignosta ja reitti kulki Sveitsin ja Liechtensteinin kautta Itävaltaan. Kiva olla pitkästä aikaa Itävallassa. Viele kurven, niinkuin paikallinen kirjoittaa liikennemerkkiin. Ja tällä viitataan kyllä puhtaasti teihin. Ettei nyt kukaan ymmärrä väärin.
Ensimmäisenä jo keskiviikkoaamulta tutut f-alkuinen passo ja sitten Sveitsin puolella Bernina. Bernina oli entistä parempi kun eilisellä matkalla opin, että yleisrajoitus on 80. Siitä Julierpassille ja sieltä hienoa mutkatietä kohti Churia. Reitti oli tietöitä täynnä, eli nyt ei hivottu täydellisyyttä. Julierpass oli kyl silti hyvä.
Tätä katselin paljon. Yleensä kyllä kurvailin jonon keulille tilanteesta riippuen.
Kuvia ei oikein tullut tänään napsittua ja Goprokin nappasi ötökän alkumatkasta. Tää tuli huomattua vasta reippaasti Itävallan puolella ja loppumatkasta on taas muutama selkeempi kuva.
Churin kautta Liechtensteiniin, jossa oli älytön ruuhka. Kotarin mittari näytti 37 astetta, jono liikkui hyvin hitaasti ja yhdessä kohtaa piti jo pitää viilennystauko kun moottorin lämmöt meinasivat karata taivaisiin. Kuskilla oli kanssa aika lämmin, mutta nestetankkaus on hoidossa Jaakon vesipussin ansiosta, niin kivahan se on ettei palella. Muistaa vaan juoda ja syödä pähkinöitä niin hyvin kulkee. Kuivatut hedelmät on kanssa hyvä juttu. Päivät siis menee ruokailujen puolesta yleensä niin, että aamiainen, matkalla pähkinöitä yms. Ja illalla sitten safkaa. Päivällisrahat säästyvät myös kivasti.
Vaduzissa aattelin mennä kahveelle Liechtensteinin prinssille, mutta adjutantti oli varmaan unohtanut mainita tapaamisesta prinssille, koska linnan pihaa ennen vastassa oli ajokielto. Jäi kahvit juomatta. En sitten näköjään ladannut sitä kuvaa mukaan, jossa oli Vaduzin linna ja kuollut ötökkä. Noh, olin mie siellä. Tässä kuva parkkipaikalta, joka oli jokusen sata metriä itse pytingistä. Jäi kahveet juomatta.
Rotsikin piti ottaa pois eli oli oikeesti kuuma.
Sveitsiläisen ja liechtensteinilaisen ero on muuten siinä, että sveitsiläinen laskuttaa vessakäynnistä euron. Molemmat ovat kyllä tainneet pärjätä taloushommissa, vaikka tulokulma on näinkin erilainen.
Vaduzissa päätin vielä tankata, vaikka bensa olisi ollut halvempaa Itävallan puolella. Mutta hätäilin, koska piti saada vignette tuulilasiin ennen Itävaltaa. 10 päivän vignette motoon noin femman. Kohtuullista, ainakin Italiaan verrattuna.
Maa vaihtui ja hetken tyrkkäsin motaria kerran nyt oli se vignette. Sitten motarin pohjoispuolelle Faschinajoch ja Arlbergpass. Passot onkin Itävallassa jocheja, mutta samoista solista siis kysymys. Tietöistä ja ruuhkista ärsyyntyneenä vähän jo meinasi harmittaa, mutta Itävallan teillä olikin niin mukavaa, että äkkiä se unohtui.
Olin katsellut erinomaisen hotellin St. Anton Am Arlbergistä, tai jotain sinnepäin, mutta se olikin mennyt kun kurkkasin asian Vaduzissa. Se olisi ollut 34 euroa kahden huoneesta parkilla ja aamupalalla. Seuraava olikin jo huomattavasti hintavampi, mutta täältä Ischglistä tärppäsi 40 eurolla oikein mukava perhehotelli aamiaisella ja näillä onkin ihan paikat pysäköintitalossa. Oikein siisti paikka. En siis tykkää bookkailla majoituksia hirveesti etukäteen, kun suunnitelmat kuitenkin muuttuu tai voi tulla muita muuttujia. Vähän piti ajella takaisinpäin ja huomenna ehkä vielä lisää, että tulee ajettua tuo Silvretta hochalpenstrasse kokonaan.
Olin tosi tehokas ja alle tunnissa suihku, moto talliin, kamppeet levälleen ja sähkövehkeet laturiin. Kaupassakin ehdin käydä ostamassa vettä, palautumisjuoman ja yhden Gösserin.
Gösserin nautin omalla partsilla ja siitä sitten sapuskan etsintään. Onhan täällä noita ravintoloita, mutta hiihtokeskusmestassa ne on kesällä kaikki kiinni. Burger Kingikin oli kiinni. Meinasi jo tulla hätä, että onko vaan vedettävä lisää pähkinöitä. Kauppakin sulki jo. Noh, kaksi avonaista löytyi ja valkkasin tän, missä ei ollut kynttiläillallistunnelma ja ateria oli oikein maittava. Olihan tämä aika arvokas, mutta tällasta se vissiin on hiihtokeskuksissa. Carbonara olisi ollut 2e kalliimpi kuin Livignossa.
Ihan hyvä päivä kuitenkin, vaikka ekaa kertaa vähän ärsytti. Kypärästereoissa pauhasi tänään The Sounds, Disco Ensemble ja Gaslight Anthem. Eilen Stelviolla tykittelin Insomniumin Winter's gaten tahtiin. Se oli aiemmin harkittu levyvalinta tähän tilanteeseen.
Tommin reissuvinkkejä, osa ties kuinka monta:
-Alppitunnelit on liukkaita, avaa varoen. Tunnelikurvat usein myös yllättävät jyrkkyydellään.
-Testaa kaikki nesteputelit ENNEN reissua. Itse en testannut. Oon vähän lätrännyt pesuaineella, moottoriöljyllä ja ketjuöljyllä. Suuremmilta vahingoilta on kuitenkin vältytty.
Huomenna matka jatkuu kohti Grossglockneria, mutta tuskin ihan sinne asti. Tarkoitus olisi kuitenkin mennä iskuetäisyydelle. Saatanpa vielä käydä Italiassakin. Grossglocknerin jälkeen varmaan voisi jo kääntyä kotiinpäin. Oli niin kiva ajaa tänään hetki suoraan, että en malta odottaa Via Balticaa tai E4 -tietä Ruotsissa.
Nyt lasku maksuun ja kohti hotellia!
-T
P.S.
Aamulla yritin kovasti löytää Jorkille uuden kartan. Vielä ei ole tärpännyt.
posted from Bloggeroid
keskiviikko 21. kesäkuuta 2017
Alpit ja WSBK 2017: Päivä 8: Suhailua Sveitsissä ja Passo del Stelvio
Heippa elikkäs iltaa! Kello koputtelee kymmentä ja ymmärtääkseni on keskiviikko. Tää päivä alkoi ja loppuukin samaisessa Hotel Adelessa Italian Livignossa. Kaikki pisteet hotellille. On mopotalli, baari ja ravintola. Pizza on hyvää, sen testasin eilen. Palvelukin on erinomaista. Tirolilaiset tuntuisivat olevan erityisen mukavaa sakkia.
Eilen illalla piirtelin naviin sellaisen noin 260 kilsan passolenkin Sveitsin mailla ja lopussa häämöttäisi sitten maailmankuulu Passo del Stelvio Italiassa. Siitä sitten samojen passojen kautta, jotka ehdinkin jo eilen ajaa, takaisin hotlalle. Tännehän ei tosiaan montaa reittiä pääse. Tän piti olla sellainen rento välipäivä. Ajamista pelkästään fiilistely- ja nautiskeluhengessä ilman kiirettä tai hotlan varailua. Noh, menihän se sinnepäin.
Pyörä liikahti tallista noin 9.30 ja olipas mukavaa lähteä ilman laukkuja. Ihan vaan ajelulle. Oli miulla tankkilaukku kuitenkin. Pyörät on vaan ihan älyttömän paljon kivempia ajaa ilman ekstrapainoa, vaikka menee ne laukutkin. Se ekstrapaino vähän niinkuin unohtuu, kunnes siitä pääsee eroon. Noh, suunta kohti Sveitsiä jonkin italialaispasson yli, jota pitkin täältä pääsee pois. Kaksi niitä on ja molemmat alkaa äffällä. No kuitenkin sitä pitkin, mitä en ollut vielä ajanut. Sveitsi tuli äkkiä vastaan, varmaan alle 20 kilsaa ja sitä myötä Bernina pass. Sveitsissä en ollutkaan aiemmin käynyt. Heti tuli selväksi kaksi asiaa: paikalliset ajaa lujaa, joten miksen miekin, sekä se, että paikallinen asfaltti on erinomaisessa kunnossa. Bernina oli älyttömän kiva ajaa. Päällä vähän lunta ja pikkuinen lätäkkö, niinkuin muillakin passoilla.
En pysähtynyt passon huipulla, joten maisemakuva alempaa saa riittää.
Karmee maisemaähky. Kaikkea voisi kuvata, mutta tuntuu, että nää vaan toistaa itseään. Maiseman evoluutio tai mikä luoja lieneekään on tehnyt jotain tosi oikein täälläpäin maailmaa. Oli miten oli, en valita.
Berninalta mukavan vauhdikasta tietä Albulasolaan ja siitä seuraavaksi Fluela ja Fuorn pass.
Sveitsissä tiet on vauhdikkaampia, kaarteet pyöreämpiä ja maisemat ehkä jopa komeempia kuin Italiassa, jos ei lasketa Italian isoimpia. Onhan ne hienoja. Sveitsissä oli tänään reissun parhaat ajopätkät. Nopeusrajoituksen rajoissa, ehkä välillä vähän yli, saa kurvailla ihan sydämensä kyllyydestä. Aina kun noita alppimökkejä katsoo, oli sitten Sveitsissä tai Italiassa, niin mieleen tulee Armanin laini: "Nää ihmiset asuu näin joka päivä." Hankala ymmärtää, että kaikilla täällä ei ole prätkää. Aika paljon oli tietöitä, mutta siinähän ne tiet paranevat entisestään.
Sveitsistä sitten takaisin Italiaan ja kerran olin piirrellyt naviin niin maltillisen pätkän, niin päätin vielä käydä kurkkaamassa paikallisen kellotornin keskellä Reschensee-järveä.
Ihan hitsin hieno paikka, mut internet on pilannut maailman. Olin nähnyt kuvan ja olihan se ihan tosi vaikuttava, mutta ois se ollut jännempi, jos en olisi etukäteen tiennyt miltä se näyttää. Noh, en kai mie olisi sinne osannutkaan ilman nettiä. Kiitos myös www.motocaching.net.
Kellotorni teki reissuun sellaset 25 kilsaa lisää yhteen suuntaan ja sitten kohti Stelviota. Stelvio on ehkä se tunnetuin alppitie ja näkyihän se porukan määrässä. Miusta Stelvio ei ollut niin erinomainen kokemus, mutta kuitenkin bucket list -juttuja motoreissaajalle. Oon ajanut parempiakin reittejä tällä reissulla. Ymmärrän kaikkea hehkutusra, sillä onhan siellä kuitenkin kaikki, mitä alpit tarjoaa yhdellä passolla: lunta, komeet maisemat, nopeita kurveja, joku 90 helvatan jyrkkää neulansilmää, fillareita, busseja, vesiputous, autoja ja muita prätkiä. Yleensä passon päällä on yksi hotelli ja kahvila, Stelvion päällä on kylällinen kahviloita ja hotelleja. Melkein 2700 metrin korkeudessa. Ja asiaa on varmasti auttanut se, että vuosia sitten Top Gear nimesi Stelvion maailman hienoimmaksi autoilutieksi. Itse kyllä epäilen, että autolla on välillä vähän liian ahdasta.
Siitä sitten hotellia kohti eiliseltä tuttua reittiä ja olihan jo vähän tympeää. Meikän rentoilupäivä Alpeilla oli sellaset reilu 300 kilsaa ja seitsemän tuntia. Yleensä sanovat, että 250 kilsaa on jees päivämatka ja 350 menee jo vähän duunista. Alpeilla siis, ei päde muuhun maailmaan.
Ahteri ja otsa saattaisivat siis jo arvostaa välipäivää. Otsa enemmän. Kypärä on alkanut ikävästi painaa otsasta ja pelkäänkin, että kohta siihen paikkaan ei enää tukka kasva. Luulen, että Juice oli aikanaan kova moottoripyörämies ja silläkin oli vähän kiristävä kypärä. Tää oli siis vähän liian pitkä päivä rennoksi päiväksi, mutta piti nyt käydä katsomassa se kellotorni kun oli olemassa mahdollisuus, että lähdenkin Comon kautta moikkaamaan Mattia Zugiin, mutta valitettavasti ei saatu kelloja synkronoitua. Ens kerralla!
Sellaisia pikkuisia matkavinkkejä annan väliin, että kun ostat usb-laturin pyörään, niin uusissa puhelimissa kannattaa käyttää niiden omaa piuhaa ja tsekata laturin ulosantama virta. Motonetin laturi pelaa huomattavasti paremmin kuin Bilteman vastaava ja vissiin vaikuttaa myös se, että käytänkö Huawein omaa vai Oneplussan piuhaa. Reissussa on kiva ominaisuus, että akut latautuvat nopeammin kuin tyhjenevät.
Toinen vinkki on se, että älä ikinä oleta, että tiedät mihin se seuraava mutka kääntyy ja kuinka jyrkästi. Välillä tiet yllättävät. Näitä stooreja saa lukea ihan riittämiin, kun on oletettu. Omat ajelut on kyl tän suhteen sujuneet tosi hyvin ja kaistalla on pysytty. Kop kop.
Se on myös jännä, että tänään kun menin Sveitsiin, niin lapset vilkuttivat matkamiehelle. Ihan niinkuin Slovakiassa viime kesänä. Heti tuntee olonsa tervetulleeksi.
Huomenna karavaani kulkee taas ja aattelin aloittaa Julierpassilla Sveitsissä, käydä Liechensteinissa kahveella ja jatkaa matkaa Itävallan puolelle esim. St. Antoniin. Yritän vetää kepeen päivän, mutta eiköhän se siitä veny. Se on jännä, et vaikka olisivat kuinka raskaita ne vikat kilsat ennen hotellia, niin aamulla mennään taas suu virneessä. Ellette ole huomanneet, niin mie vähän tykkään tästä pyörällä ajelemisesta.
Loppuun muutama Ferrari ja Aston, hyvää yötä!
-T
Eilen illalla piirtelin naviin sellaisen noin 260 kilsan passolenkin Sveitsin mailla ja lopussa häämöttäisi sitten maailmankuulu Passo del Stelvio Italiassa. Siitä sitten samojen passojen kautta, jotka ehdinkin jo eilen ajaa, takaisin hotlalle. Tännehän ei tosiaan montaa reittiä pääse. Tän piti olla sellainen rento välipäivä. Ajamista pelkästään fiilistely- ja nautiskeluhengessä ilman kiirettä tai hotlan varailua. Noh, menihän se sinnepäin.
Pyörä liikahti tallista noin 9.30 ja olipas mukavaa lähteä ilman laukkuja. Ihan vaan ajelulle. Oli miulla tankkilaukku kuitenkin. Pyörät on vaan ihan älyttömän paljon kivempia ajaa ilman ekstrapainoa, vaikka menee ne laukutkin. Se ekstrapaino vähän niinkuin unohtuu, kunnes siitä pääsee eroon. Noh, suunta kohti Sveitsiä jonkin italialaispasson yli, jota pitkin täältä pääsee pois. Kaksi niitä on ja molemmat alkaa äffällä. No kuitenkin sitä pitkin, mitä en ollut vielä ajanut. Sveitsi tuli äkkiä vastaan, varmaan alle 20 kilsaa ja sitä myötä Bernina pass. Sveitsissä en ollutkaan aiemmin käynyt. Heti tuli selväksi kaksi asiaa: paikalliset ajaa lujaa, joten miksen miekin, sekä se, että paikallinen asfaltti on erinomaisessa kunnossa. Bernina oli älyttömän kiva ajaa. Päällä vähän lunta ja pikkuinen lätäkkö, niinkuin muillakin passoilla.
En pysähtynyt passon huipulla, joten maisemakuva alempaa saa riittää.
Karmee maisemaähky. Kaikkea voisi kuvata, mutta tuntuu, että nää vaan toistaa itseään. Maiseman evoluutio tai mikä luoja lieneekään on tehnyt jotain tosi oikein täälläpäin maailmaa. Oli miten oli, en valita.
Berninalta mukavan vauhdikasta tietä Albulasolaan ja siitä seuraavaksi Fluela ja Fuorn pass.
Sveitsissä tiet on vauhdikkaampia, kaarteet pyöreämpiä ja maisemat ehkä jopa komeempia kuin Italiassa, jos ei lasketa Italian isoimpia. Onhan ne hienoja. Sveitsissä oli tänään reissun parhaat ajopätkät. Nopeusrajoituksen rajoissa, ehkä välillä vähän yli, saa kurvailla ihan sydämensä kyllyydestä. Aina kun noita alppimökkejä katsoo, oli sitten Sveitsissä tai Italiassa, niin mieleen tulee Armanin laini: "Nää ihmiset asuu näin joka päivä." Hankala ymmärtää, että kaikilla täällä ei ole prätkää. Aika paljon oli tietöitä, mutta siinähän ne tiet paranevat entisestään.
Sveitsistä sitten takaisin Italiaan ja kerran olin piirrellyt naviin niin maltillisen pätkän, niin päätin vielä käydä kurkkaamassa paikallisen kellotornin keskellä Reschensee-järveä.
Ihan hitsin hieno paikka, mut internet on pilannut maailman. Olin nähnyt kuvan ja olihan se ihan tosi vaikuttava, mutta ois se ollut jännempi, jos en olisi etukäteen tiennyt miltä se näyttää. Noh, en kai mie olisi sinne osannutkaan ilman nettiä. Kiitos myös www.motocaching.net.
Kellotorni teki reissuun sellaset 25 kilsaa lisää yhteen suuntaan ja sitten kohti Stelviota. Stelvio on ehkä se tunnetuin alppitie ja näkyihän se porukan määrässä. Miusta Stelvio ei ollut niin erinomainen kokemus, mutta kuitenkin bucket list -juttuja motoreissaajalle. Oon ajanut parempiakin reittejä tällä reissulla. Ymmärrän kaikkea hehkutusra, sillä onhan siellä kuitenkin kaikki, mitä alpit tarjoaa yhdellä passolla: lunta, komeet maisemat, nopeita kurveja, joku 90 helvatan jyrkkää neulansilmää, fillareita, busseja, vesiputous, autoja ja muita prätkiä. Yleensä passon päällä on yksi hotelli ja kahvila, Stelvion päällä on kylällinen kahviloita ja hotelleja. Melkein 2700 metrin korkeudessa. Ja asiaa on varmasti auttanut se, että vuosia sitten Top Gear nimesi Stelvion maailman hienoimmaksi autoilutieksi. Itse kyllä epäilen, että autolla on välillä vähän liian ahdasta.
Siitä sitten hotellia kohti eiliseltä tuttua reittiä ja olihan jo vähän tympeää. Meikän rentoilupäivä Alpeilla oli sellaset reilu 300 kilsaa ja seitsemän tuntia. Yleensä sanovat, että 250 kilsaa on jees päivämatka ja 350 menee jo vähän duunista. Alpeilla siis, ei päde muuhun maailmaan.
Ahteri ja otsa saattaisivat siis jo arvostaa välipäivää. Otsa enemmän. Kypärä on alkanut ikävästi painaa otsasta ja pelkäänkin, että kohta siihen paikkaan ei enää tukka kasva. Luulen, että Juice oli aikanaan kova moottoripyörämies ja silläkin oli vähän kiristävä kypärä. Tää oli siis vähän liian pitkä päivä rennoksi päiväksi, mutta piti nyt käydä katsomassa se kellotorni kun oli olemassa mahdollisuus, että lähdenkin Comon kautta moikkaamaan Mattia Zugiin, mutta valitettavasti ei saatu kelloja synkronoitua. Ens kerralla!
Sellaisia pikkuisia matkavinkkejä annan väliin, että kun ostat usb-laturin pyörään, niin uusissa puhelimissa kannattaa käyttää niiden omaa piuhaa ja tsekata laturin ulosantama virta. Motonetin laturi pelaa huomattavasti paremmin kuin Bilteman vastaava ja vissiin vaikuttaa myös se, että käytänkö Huawein omaa vai Oneplussan piuhaa. Reissussa on kiva ominaisuus, että akut latautuvat nopeammin kuin tyhjenevät.
Toinen vinkki on se, että älä ikinä oleta, että tiedät mihin se seuraava mutka kääntyy ja kuinka jyrkästi. Välillä tiet yllättävät. Näitä stooreja saa lukea ihan riittämiin, kun on oletettu. Omat ajelut on kyl tän suhteen sujuneet tosi hyvin ja kaistalla on pysytty. Kop kop.
Se on myös jännä, että tänään kun menin Sveitsiin, niin lapset vilkuttivat matkamiehelle. Ihan niinkuin Slovakiassa viime kesänä. Heti tuntee olonsa tervetulleeksi.
Huomenna karavaani kulkee taas ja aattelin aloittaa Julierpassilla Sveitsissä, käydä Liechensteinissa kahveella ja jatkaa matkaa Itävallan puolelle esim. St. Antoniin. Yritän vetää kepeen päivän, mutta eiköhän se siitä veny. Se on jännä, et vaikka olisivat kuinka raskaita ne vikat kilsat ennen hotellia, niin aamulla mennään taas suu virneessä. Ellette ole huomanneet, niin mie vähän tykkään tästä pyörällä ajelemisesta.
Loppuun muutama Ferrari ja Aston, hyvää yötä!
-T
posted from Bloggeroid
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)