Iltaa! Lokikirjaan kirjattakoon, että kello on 22.16 paikallista. Suomessa kokot ovat roihunneet eikä vissiin edes ole satanut lunta. Juuri kotiuduin hotellin ravintolan terassilta, jossa nautimme maukkaat schnitzelit belgialaisen maailmanmatkaajan kanssa. Tietty muutamat tuopitkin nautimme juhannusta juhlistaaksemme. Hän oli lähtenyt eilen Belgiasta ja kohteena Ukraina Kroatian ja ties minkä kautta, aikaa noin kuukausi. Hauska veikko. Miekkonen oli liikkeellä itsekseen vanhalla Tenerellä ja kyllä tosimatkaajat tunnistaa lampaantaljasta. Pitää itsekin hommata sellanen ens reissuun. Niinkuin tällainen kermahanuri sellasella mitään tekisi.
Sen verran palattakoon eiliseen ja Ischgliin, että siellä voi saada 2000 euron sakot, jos kävelee talvelle hiihtomonoissa kylillä. Kyllä, tämä luki hotellin tiedotteessa. Kesällä se varmaan on ihan ok. No olihan se sitten kuitenkin aika aavekaupunki niitä kahta ravintolaa lukuunottamatta, että tuskin kukaan välittää. Matkaa tuli torstaina sellaset reilu 300 kilsaa ja ajoaikaa taukoineen semmonen reilu 7,5h. Perinteinen toimistopäivä siis.
Illalla vähän välähteli salamat ja aamulla olikin märkää. Hain pyörän parkista todella hyvän aamiaisen jälkeen ja shortsit jalassa paleli. Hyvää vaihtelua. Kamat läjään sekä nahkat niskaan ja pyörä liikahtikin hotlan pihalta aika tarkalleen klo 9.00. Ei palellut enää. Tietkin ehti kuivaa pakkausprojektin aikana ja tämäkin aamu alkoi aurinkoisissa merkeissä. Se ei vaan heti aamusta laaksoon paista.
Suuntima siis samaa tietä eteenpäin mitä tulin, mutta tavallaan eiliseen nähden takaisinpäin elikkäs länttä kohti ensin. Siellä suunnassa oli siis Silvretta hochalpinastrasse, jonne sainkin hotellin aamiaisella free passin. Kivasti tehty. En edes tiennyt, että se olisi jotain maksanut. Sehän siis olisi maksanut 12 euroa, mikä on mielestäni paljon yhdestä alppitiestä.
No mutta olihan se hieno tie. Kannatti käydä. Komeeta maisemaa ja hienoa ajopätkää. Heti aamusta sai vielä ajella melkeinpä yksin. Lehmiä ja heppojakin ehdin kuvailemaan. Lehmiä on muutes Alpeilla hämmentävän paljon, kuulemma joskus jopa riesaksi asti.
Ihan pieni heppa!
Vielen kurven!
Muu!
Nää itävaltalaiset on muuten kovia kyhäämään patoja.
Padon kyhäämisestä tuli mieleeni, itävaltalaisilla on myös tapana laittaa alppiteillekin kaivonkansia ja sellasia puolmetrisiä koko tienlevyisiä ritilöitä. Olkaa tarkkana, ovat nimittäin liukkaita.
Noh, Silvrettan ajettuani olinkin taas melkein Liechensteinissa eli motarille ja kohti itää. Motarilla ilmeni, että Arlberg tunnel on rempassa ja koko porukka pohjoisen kautta eli vuoren rinteelle. No jokainen voi itse kuvitella miten hyvin ne yhdistelmät vetää yli 10 prossan nousuja. Jos ei osaa kuvitella, niin voin kertoa, että eteneminen hidastui vähän liian hitaaksi kotarin ykkösvaihteelle. Vauhtia oli ylämäissä valehtelematta keskimäärin noin 28 km/h. Tarpeeksi pitkän ylämäen jälkeen tulee yleensä alamäki. Niin tässäkin tapauksessa. Eilen todistin, kun yhden paku-perävaunuyhdistelmän jarrut syttyi tuleen, mutta tänään vältyin isommilta nähtävyyksiltä. Kaiken kaikkiaan vaan touhu menee erikoiseksi kun nelikaistasen motarin liikenne ohjataan vuorenrinteelle.
Siitä selvittiin ja matka jatkui. Itse poikkesin motarilta etelään ja kävin ajelemassa Sellraintalin alppitien. Aivan hyvä tie. Lehmiä, mutkia ja komeeta maisemaa.
Sen jälkeen hetkeksi motarille, joka veti Insbruckissa täysin tukkoon. Noh, splittaamalla pärjäsi kivasti ja itävaltalaiset aukovat kivasti tietä kaistojen väliin pyörille. Keneltä se olisikaan pois, jos ne pyörät ei veisi yhden auton paikkaa ruuhkassa...
Insbruckin jälkeen homma aukesi ja lounastauon jälkeen taas etelään. Lounaaksi nautin Gatoradea, pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä. Ai että. Kotari nautti tankin täyteen 100-oktaanista erikoisbensaa. Eli vähän kalliimpaa kuin se normaali, tuskin muuten erilaista. Siitä sitten Gerloksen alppitielle, joka maksoikin 6 euroa. Ihme ketkuja nää itävaltalaiset. Tie oli hieno. Mutkia, lehmiä ja komeita maisemia. Itävallan tiet on vähän kuin Sveitsissä. Vauhdikkaita. Tän tien varteen sattui myös Itävallan korkein vesiputous, eli Krimmlerin putous, jota mie sit yritin kaukaa ikuistaa kahdellakin kameralla. Eihän siitä oikein mitään tullut.
Sellasia. Googlessa on muuten parempia kuvia. Oli kyllä hienot putoukset. Ja maisemat vakuutti muutenkin.
Siitä sitten tänne Lienziin, jossa mie nyt sängyllä pötköttelen. Matkalle sattui vielä yksi pitkä tunneli, jonka ajamisesta piti maksaa kymppi. Kymmenen euroa tunnelin ajamisesta! Eikä ollut mitenkään erityisen hauska tai hieno tunneli. Viileää siellä oli, mikä oli mukavaa.
Saapuminen tapahtui neljän tienoilla eli maltillinen 7 tuntia ja melkein 400 kilsaa. Ajaminen maistui tänään todella hyvältä. Hyvä juttu, koska huomenna mie ajelen tuosta vierestä Grossglocknerin ja sitten lähden valumaan kotia kohti. Aamulla Leena sitten sanoo, et "Jatka tietä 2390 kilometrin ajan." Grossglockner on siis Euroopan korkein päällystetty alppitie.
Illalla tsekkasin vielä Lienzin linnat ennen illallista. Ihan komeita. Kuuma oli katsellessa, auringon laskiessa vielä yli 30. Tulee raju paluu arkeen Suomessa.
Loppuun vielä bonuskuvat:
Nää on aina mukavia!
Hyvää juhannuksen jatkoa, pitäkää huolta!
-T
Sen verran palattakoon eiliseen ja Ischgliin, että siellä voi saada 2000 euron sakot, jos kävelee talvelle hiihtomonoissa kylillä. Kyllä, tämä luki hotellin tiedotteessa. Kesällä se varmaan on ihan ok. No olihan se sitten kuitenkin aika aavekaupunki niitä kahta ravintolaa lukuunottamatta, että tuskin kukaan välittää. Matkaa tuli torstaina sellaset reilu 300 kilsaa ja ajoaikaa taukoineen semmonen reilu 7,5h. Perinteinen toimistopäivä siis.
Illalla vähän välähteli salamat ja aamulla olikin märkää. Hain pyörän parkista todella hyvän aamiaisen jälkeen ja shortsit jalassa paleli. Hyvää vaihtelua. Kamat läjään sekä nahkat niskaan ja pyörä liikahtikin hotlan pihalta aika tarkalleen klo 9.00. Ei palellut enää. Tietkin ehti kuivaa pakkausprojektin aikana ja tämäkin aamu alkoi aurinkoisissa merkeissä. Se ei vaan heti aamusta laaksoon paista.
Suuntima siis samaa tietä eteenpäin mitä tulin, mutta tavallaan eiliseen nähden takaisinpäin elikkäs länttä kohti ensin. Siellä suunnassa oli siis Silvretta hochalpinastrasse, jonne sainkin hotellin aamiaisella free passin. Kivasti tehty. En edes tiennyt, että se olisi jotain maksanut. Sehän siis olisi maksanut 12 euroa, mikä on mielestäni paljon yhdestä alppitiestä.
No mutta olihan se hieno tie. Kannatti käydä. Komeeta maisemaa ja hienoa ajopätkää. Heti aamusta sai vielä ajella melkeinpä yksin. Lehmiä ja heppojakin ehdin kuvailemaan. Lehmiä on muutes Alpeilla hämmentävän paljon, kuulemma joskus jopa riesaksi asti.
Ihan pieni heppa!
Vielen kurven!
Muu!
Nää itävaltalaiset on muuten kovia kyhäämään patoja.
Padon kyhäämisestä tuli mieleeni, itävaltalaisilla on myös tapana laittaa alppiteillekin kaivonkansia ja sellasia puolmetrisiä koko tienlevyisiä ritilöitä. Olkaa tarkkana, ovat nimittäin liukkaita.
Noh, Silvrettan ajettuani olinkin taas melkein Liechensteinissa eli motarille ja kohti itää. Motarilla ilmeni, että Arlberg tunnel on rempassa ja koko porukka pohjoisen kautta eli vuoren rinteelle. No jokainen voi itse kuvitella miten hyvin ne yhdistelmät vetää yli 10 prossan nousuja. Jos ei osaa kuvitella, niin voin kertoa, että eteneminen hidastui vähän liian hitaaksi kotarin ykkösvaihteelle. Vauhtia oli ylämäissä valehtelematta keskimäärin noin 28 km/h. Tarpeeksi pitkän ylämäen jälkeen tulee yleensä alamäki. Niin tässäkin tapauksessa. Eilen todistin, kun yhden paku-perävaunuyhdistelmän jarrut syttyi tuleen, mutta tänään vältyin isommilta nähtävyyksiltä. Kaiken kaikkiaan vaan touhu menee erikoiseksi kun nelikaistasen motarin liikenne ohjataan vuorenrinteelle.
Siitä selvittiin ja matka jatkui. Itse poikkesin motarilta etelään ja kävin ajelemassa Sellraintalin alppitien. Aivan hyvä tie. Lehmiä, mutkia ja komeeta maisemaa.
Sen jälkeen hetkeksi motarille, joka veti Insbruckissa täysin tukkoon. Noh, splittaamalla pärjäsi kivasti ja itävaltalaiset aukovat kivasti tietä kaistojen väliin pyörille. Keneltä se olisikaan pois, jos ne pyörät ei veisi yhden auton paikkaa ruuhkassa...
Insbruckin jälkeen homma aukesi ja lounastauon jälkeen taas etelään. Lounaaksi nautin Gatoradea, pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä. Ai että. Kotari nautti tankin täyteen 100-oktaanista erikoisbensaa. Eli vähän kalliimpaa kuin se normaali, tuskin muuten erilaista. Siitä sitten Gerloksen alppitielle, joka maksoikin 6 euroa. Ihme ketkuja nää itävaltalaiset. Tie oli hieno. Mutkia, lehmiä ja komeita maisemia. Itävallan tiet on vähän kuin Sveitsissä. Vauhdikkaita. Tän tien varteen sattui myös Itävallan korkein vesiputous, eli Krimmlerin putous, jota mie sit yritin kaukaa ikuistaa kahdellakin kameralla. Eihän siitä oikein mitään tullut.
Sellasia. Googlessa on muuten parempia kuvia. Oli kyllä hienot putoukset. Ja maisemat vakuutti muutenkin.
Siitä sitten tänne Lienziin, jossa mie nyt sängyllä pötköttelen. Matkalle sattui vielä yksi pitkä tunneli, jonka ajamisesta piti maksaa kymppi. Kymmenen euroa tunnelin ajamisesta! Eikä ollut mitenkään erityisen hauska tai hieno tunneli. Viileää siellä oli, mikä oli mukavaa.
Saapuminen tapahtui neljän tienoilla eli maltillinen 7 tuntia ja melkein 400 kilsaa. Ajaminen maistui tänään todella hyvältä. Hyvä juttu, koska huomenna mie ajelen tuosta vierestä Grossglocknerin ja sitten lähden valumaan kotia kohti. Aamulla Leena sitten sanoo, et "Jatka tietä 2390 kilometrin ajan." Grossglockner on siis Euroopan korkein päällystetty alppitie.
Illalla tsekkasin vielä Lienzin linnat ennen illallista. Ihan komeita. Kuuma oli katsellessa, auringon laskiessa vielä yli 30. Tulee raju paluu arkeen Suomessa.
Loppuun vielä bonuskuvat:
Nää on aina mukavia!
Hyvää juhannuksen jatkoa, pitäkää huolta!
-T
posted from Bloggeroid
Otsikkohan on ihan pielessä. Tää oli siis päivä 9.
VastaaPoista