Hyvää iltaa!
No niin, kello koputtelee kymmentä illalla tiistaina täällä Livignossa. Sveitsiä on joka puolella ja bensa on halpaa. Livigno on siis alviton alue, mutta kyllä täällä tuloveroa maksetaan. Tulos on kuitenkin se, että bensa ja asiat kaupassa ovat halpoja. Tarkemman analyysin aiheesta tarjoaa wikipedia.
Isäni tuossa ihmetteli blogipostausten kellonaikoja, jotka ovatkin hyvin erikoisia, niin aloitetaan nyt aina päivällä ja ajalla. Vähän kuin kapteenin lokikirja. Eli jostain syystä ne ajat ovat mitä sattuu. En tiedä miksi enkä osaa korjata, mutta hyvä kun tulee mainittua. Isit osaa aina antaa hyviä vinkkejä. Epäili kuitenkin, että päivittelen blogia aamuyöstä eli että oisin ollut humputtelemassa. Pois sellainen minusta. Näillä reissuilla tulee kyllä ajettua niin paljon, että ei edes jaksa yleensä kuin kaupunkikierroksen, safkan ja kypäräkaljan tai kaksi. Jos niitäkään.
Aamu siis valkeni St. Ulrichissa ja navi tarjosi illalla suunnitellulle reitille ajoaikaa karvan alle seitsemän tuntia, joka kuulosti aivan kohtuulliselta edellisen päivän jälkeen. Ja ainahan sitä voi ajaa kiinni. Niinpä niin.
Keula kuitenkin hyvillä mielin kohti Jaufenpassia, joka erkanee Brennerin solassa autostradalta just ennen Itävaltaa. Kahdella eurolla kulutin autostradaa ja taustalla alkoikin siintä lumisia huippuja. Niitä ei ollut vielä näkynytkään ja vaikka tänään vielä suhasin Dolomiitteja, tai ainakin luulen niin, niin ehkä se raja kulkee vaan maisemassa.
Jaufenpassista olin kuullut hyvää ja hienohan se oli. Reilut 2000 metriä korkeutta ja hyviä mutkia. Maisemat nyt sinällään eivät tarjonneet mitään uutta eiliseen. Paitsi ne taustalla siintävät lumihuiput.
Siitä eteenpäin muutaman pienemmän passon kautta kohti Passo Tonalea ja päivän pääkohdetta Passo Gaviaa. Matkalta jäi mieleen Gampenpass. Siellä oli hyvä vetää. Tankkaustauolla jutustelin saksalaisen motoristiporukan kanssa, jotka pohtivat, että pärjäisikö KTM Bemarille. Se jäi ratkaisematta ja kuulumistenvaihdon jälkeen herrat jatkoivat uuden staattorin saapumisen odottelua seurueen ainoaan japsipyörään eli Kawasakiin. Ihmeen epäluotettavia vehkeitä nuo Kawasakit, tääkin taisi olla vuosimallia -83 ja nyt jo rikki. Toisilla neljällä ukolla oli kyllä pyörät lähes suoraan kaupan hyllyltä.
Sitten vedinkin siirtymäntynkää melkein sata kilsaa Tonalelle, mutta tiet olivat mukavia pikkuteitä laaksojen reunoilla ja nekin maistuivat oikein makoisilta. Eilispäivän jälkeen päätin pysähtyä paninille ja olipas muuten hyvä ja iso panini 4,5 eurolla. Edellispäivän vedin aamiaisen, pähkinöiden ja patukoiden voimalla. Siitä seurasi melkeinpä heikotus ennenkuin sopiva ravinteli osui kohdalle illalla. Eväätkin jäi siis syömättä eli huomenna voi taas passata päivällisen. Paninia ennen tein eräässä risteyksessä virhearvion ja uukkaria tehdessä kuorma-auto meinasi peruuttaa päälle. Eihän siinä mitään kun reipas jarrutus, mutta alla olikin mukulakiveä. Absit ruksahti etupäässä ja säikähdyksellä selvittiin. Hyvä, et on ne absit. Huonoa ympäristön seurantaa niin miulta kuin kuorma-auton kuskiltakin, mut erityisesti miulta. Edellisenä päivänä meinasi yksi Ducato peruuttaa päälle, mutta onneksi ehdin alta pois. Kerran joku tästä huolestuu, niin mie näkisin, et autolla sattuu tällasia paljon useammin. Ne vaan ei jää mieleen niin hyvin.
Kaiken kaikkiaan italialainen ajokulttuuri on tosi jees. Nopeuksissa ollaan tarkkoina taajamissa eikä kyttäillä erämaiden pusikoissa tai motarien silloilla. Siellä se ei sitten vissiin olekaan niin justiinsa. Liikennettä on paljon, mutta se on sujuvaa. Prätkällä saa suhailla jonojen ohi ja se on jopa toivottavaa.
Passo Tonale oli jees, mutta ei tarjonnut mitään ihmeellistä ajelun kannalta. Oli siellä huipulla hiihtokeskus, hotellikylä ja ekan maailmansodan muistomerkki. Kannatti käydä.
No sitten Passo Gavia. Tästä olin kuullut aiemmin usein ja olihan se erikoinen. Tie kapeni pyörätien levyiseksi ja nousua taisi olla parhaimmillaan 17 %. Ei se kapeus mitään, mutta tätä saa vetää molempiin suuntiin ja myös autoilla. Oli oikeesti hetkittäin aika hurjaa ja tää selitti sen, että miksi navi väitti 75 kilsan matkaan menevän puolitoista tuntia. Kaiteita ei ollut kuin siellä täällä ja ylempänä hetkittäin ihan hirvitti. Hieno kokemus. Ylhäällä reilussa 2300 metrissä oli erikoinen kuumaisema ja siellä täällä lunta. Ylhäällä oli lämmintä 17 astetta, kun alhaalla laaksossa oli parhaimmillaan +34. Juuri ennen tunnelia huomasin myös, että oilerin eli ketjurasvarin letku oli irti ja sitä mie sit korjailin siellä noin 2100 metrissä pyörätien varressa. Nippareilla tietty ja kuntoon tuli. Hotellilla piti vielä lisätä pari nippusidettä, eiköhän se Suomeen kestä. Tai huomiseen.
Remonttipaikka.
Gavian jälkeen oli vielä muutama passo, jotka olivat aivan mukavia. Tänne Livignoon ei pääse muuten kuin kahden passon kautta, jotka molemmat ovat kiinni talvisin. Maksullista tunnelia pääsee Sveitsiin ja vähän kiinnostaisi se nähdä, mutta kuulemma se maksaa 15 euroa, niin anti olla. Ellen kuitenkin mene sieltä kautta huomenna.
Hotlan varasin paninitauolla ja tänne Livignoon jään kahdeksi yöksi. Hotellissa on mopotalli, baari, ravintola ja aamiainen niin kärsin sen 50e/yö kun edullisempi olisi ollut kuitenkin 40e ilman parkkia ja aamiaista. Ei voi minkään, mut rahaa kuluu. Onneksi bensa on täällä Livignossa alle euron litra eikä itse edes tartte tankata kun palvelu pelaa. Mieluusti mie itse tankkaisin, mutta eivät tykkää paikalliset sellaisesta. Muuten Italiassa menovesi on ollut ihan Suomen hinnoissa ja jopa kalliimpaakin.
Tänään kypärässä on pauhannut Queens of the stone age ja The Heavy, eilen Matt Mays & El Torpedo ja Brian Fallon. Kaikki toimivat erinomaisesti alppiajeluissa, mutta Qotsa oli kovin. Sillä voisi lähteä huomennakin. Musa siis soi kypärässä aamusta iltaan.
Huomenna pistokeikalle Sveitsiin eli passometsästys saa jatkua. Ajatuksena ajella aika kevyt päivä, mutta aika näyttää. Kiva lähtee ilman laukkuja. Aamulla vielä päätös siitä, et otanko sadekamat mukaan vai enkö.
Loppuun vielä yksi kuva ajelulta ja toinen hotellista:
Gute Nacht!
-T
P.S. Ne on rajua jengiä, ketkä vetää fillarilla noita paritonnisia ylös ja alas.
No niin, kello koputtelee kymmentä illalla tiistaina täällä Livignossa. Sveitsiä on joka puolella ja bensa on halpaa. Livigno on siis alviton alue, mutta kyllä täällä tuloveroa maksetaan. Tulos on kuitenkin se, että bensa ja asiat kaupassa ovat halpoja. Tarkemman analyysin aiheesta tarjoaa wikipedia.
Isäni tuossa ihmetteli blogipostausten kellonaikoja, jotka ovatkin hyvin erikoisia, niin aloitetaan nyt aina päivällä ja ajalla. Vähän kuin kapteenin lokikirja. Eli jostain syystä ne ajat ovat mitä sattuu. En tiedä miksi enkä osaa korjata, mutta hyvä kun tulee mainittua. Isit osaa aina antaa hyviä vinkkejä. Epäili kuitenkin, että päivittelen blogia aamuyöstä eli että oisin ollut humputtelemassa. Pois sellainen minusta. Näillä reissuilla tulee kyllä ajettua niin paljon, että ei edes jaksa yleensä kuin kaupunkikierroksen, safkan ja kypäräkaljan tai kaksi. Jos niitäkään.
Aamu siis valkeni St. Ulrichissa ja navi tarjosi illalla suunnitellulle reitille ajoaikaa karvan alle seitsemän tuntia, joka kuulosti aivan kohtuulliselta edellisen päivän jälkeen. Ja ainahan sitä voi ajaa kiinni. Niinpä niin.
Keula kuitenkin hyvillä mielin kohti Jaufenpassia, joka erkanee Brennerin solassa autostradalta just ennen Itävaltaa. Kahdella eurolla kulutin autostradaa ja taustalla alkoikin siintä lumisia huippuja. Niitä ei ollut vielä näkynytkään ja vaikka tänään vielä suhasin Dolomiitteja, tai ainakin luulen niin, niin ehkä se raja kulkee vaan maisemassa.
Jaufenpassista olin kuullut hyvää ja hienohan se oli. Reilut 2000 metriä korkeutta ja hyviä mutkia. Maisemat nyt sinällään eivät tarjonneet mitään uutta eiliseen. Paitsi ne taustalla siintävät lumihuiput.
Siitä eteenpäin muutaman pienemmän passon kautta kohti Passo Tonalea ja päivän pääkohdetta Passo Gaviaa. Matkalta jäi mieleen Gampenpass. Siellä oli hyvä vetää. Tankkaustauolla jutustelin saksalaisen motoristiporukan kanssa, jotka pohtivat, että pärjäisikö KTM Bemarille. Se jäi ratkaisematta ja kuulumistenvaihdon jälkeen herrat jatkoivat uuden staattorin saapumisen odottelua seurueen ainoaan japsipyörään eli Kawasakiin. Ihmeen epäluotettavia vehkeitä nuo Kawasakit, tääkin taisi olla vuosimallia -83 ja nyt jo rikki. Toisilla neljällä ukolla oli kyllä pyörät lähes suoraan kaupan hyllyltä.
Sitten vedinkin siirtymäntynkää melkein sata kilsaa Tonalelle, mutta tiet olivat mukavia pikkuteitä laaksojen reunoilla ja nekin maistuivat oikein makoisilta. Eilispäivän jälkeen päätin pysähtyä paninille ja olipas muuten hyvä ja iso panini 4,5 eurolla. Edellispäivän vedin aamiaisen, pähkinöiden ja patukoiden voimalla. Siitä seurasi melkeinpä heikotus ennenkuin sopiva ravinteli osui kohdalle illalla. Eväätkin jäi siis syömättä eli huomenna voi taas passata päivällisen. Paninia ennen tein eräässä risteyksessä virhearvion ja uukkaria tehdessä kuorma-auto meinasi peruuttaa päälle. Eihän siinä mitään kun reipas jarrutus, mutta alla olikin mukulakiveä. Absit ruksahti etupäässä ja säikähdyksellä selvittiin. Hyvä, et on ne absit. Huonoa ympäristön seurantaa niin miulta kuin kuorma-auton kuskiltakin, mut erityisesti miulta. Edellisenä päivänä meinasi yksi Ducato peruuttaa päälle, mutta onneksi ehdin alta pois. Kerran joku tästä huolestuu, niin mie näkisin, et autolla sattuu tällasia paljon useammin. Ne vaan ei jää mieleen niin hyvin.
Kaiken kaikkiaan italialainen ajokulttuuri on tosi jees. Nopeuksissa ollaan tarkkoina taajamissa eikä kyttäillä erämaiden pusikoissa tai motarien silloilla. Siellä se ei sitten vissiin olekaan niin justiinsa. Liikennettä on paljon, mutta se on sujuvaa. Prätkällä saa suhailla jonojen ohi ja se on jopa toivottavaa.
Passo Tonale oli jees, mutta ei tarjonnut mitään ihmeellistä ajelun kannalta. Oli siellä huipulla hiihtokeskus, hotellikylä ja ekan maailmansodan muistomerkki. Kannatti käydä.
No sitten Passo Gavia. Tästä olin kuullut aiemmin usein ja olihan se erikoinen. Tie kapeni pyörätien levyiseksi ja nousua taisi olla parhaimmillaan 17 %. Ei se kapeus mitään, mutta tätä saa vetää molempiin suuntiin ja myös autoilla. Oli oikeesti hetkittäin aika hurjaa ja tää selitti sen, että miksi navi väitti 75 kilsan matkaan menevän puolitoista tuntia. Kaiteita ei ollut kuin siellä täällä ja ylempänä hetkittäin ihan hirvitti. Hieno kokemus. Ylhäällä reilussa 2300 metrissä oli erikoinen kuumaisema ja siellä täällä lunta. Ylhäällä oli lämmintä 17 astetta, kun alhaalla laaksossa oli parhaimmillaan +34. Juuri ennen tunnelia huomasin myös, että oilerin eli ketjurasvarin letku oli irti ja sitä mie sit korjailin siellä noin 2100 metrissä pyörätien varressa. Nippareilla tietty ja kuntoon tuli. Hotellilla piti vielä lisätä pari nippusidettä, eiköhän se Suomeen kestä. Tai huomiseen.
Remonttipaikka.
Gavian jälkeen oli vielä muutama passo, jotka olivat aivan mukavia. Tänne Livignoon ei pääse muuten kuin kahden passon kautta, jotka molemmat ovat kiinni talvisin. Maksullista tunnelia pääsee Sveitsiin ja vähän kiinnostaisi se nähdä, mutta kuulemma se maksaa 15 euroa, niin anti olla. Ellen kuitenkin mene sieltä kautta huomenna.
Hotlan varasin paninitauolla ja tänne Livignoon jään kahdeksi yöksi. Hotellissa on mopotalli, baari, ravintola ja aamiainen niin kärsin sen 50e/yö kun edullisempi olisi ollut kuitenkin 40e ilman parkkia ja aamiaista. Ei voi minkään, mut rahaa kuluu. Onneksi bensa on täällä Livignossa alle euron litra eikä itse edes tartte tankata kun palvelu pelaa. Mieluusti mie itse tankkaisin, mutta eivät tykkää paikalliset sellaisesta. Muuten Italiassa menovesi on ollut ihan Suomen hinnoissa ja jopa kalliimpaakin.
Tänään kypärässä on pauhannut Queens of the stone age ja The Heavy, eilen Matt Mays & El Torpedo ja Brian Fallon. Kaikki toimivat erinomaisesti alppiajeluissa, mutta Qotsa oli kovin. Sillä voisi lähteä huomennakin. Musa siis soi kypärässä aamusta iltaan.
Huomenna pistokeikalle Sveitsiin eli passometsästys saa jatkua. Ajatuksena ajella aika kevyt päivä, mutta aika näyttää. Kiva lähtee ilman laukkuja. Aamulla vielä päätös siitä, et otanko sadekamat mukaan vai enkö.
Loppuun vielä yksi kuva ajelulta ja toinen hotellista:
Gute Nacht!
-T
P.S. Ne on rajua jengiä, ketkä vetää fillarilla noita paritonnisia ylös ja alas.
posted from Bloggeroid
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti