Tältä näytti maisema aamulla hotellin ikkunasta. Alla solisi joki ja vuorten rinteillä vesiputoukset.
Hotel Gotthardin pihanäkymä.
Aamiainen oli jees. Eipä siinä taas kummempia vaan kamat kyytiin ja tien päälle. Päivän päämääränä oli koluta passoja Sveitsissä ja iltapäivällä siirtyä Italiaan takaisin eurojen ja internetin ihanaan maailmaan. Italiaan päädyimmekin kahdesti. Tarkoituksella tällä kertaa. Maisematykitys olikin sitä luokkaa, että vaikea noista on valikoida tänne parhaita ja ei ne kuitenkaan kerro juuri mitään siitä, kuinka huikealta täällä todella näyttää. Noh, yritän keksiä hyviä adjektiiveja lisäksi.
Tiedossa oli, että Andermattin seudun isot passot ovat kiinni, mutta päätimme kuitenkin ajella aamun ensimmäiseksi Furkaa niin pitkälle ylös kuin vain pääsee. Pääsihän sinne reiluun 2000 metriin ennenkuin puomi kielsi etenemisen ylemmäs. Hienoja maisemia ja hieno tie. Oli erityisen hienoa, että muutaman polkupyöräilijän ja remppahenkilön lisäksi koko nyppylällä ei ollut ketään muuta. Tuhat kultapistettä sille, joka tietää miksi Furkalla on James Bond Street.
Furkalta siis takaisinpäin päätielle ja sitten etelään kohti Gotthard passoa. Erityisen hyvää ajeluhommaa täälläkin. Lunta oli aikasta paljon ja lämpötilakin koleahko.
Gotthardin jälkeen pistimme merkille, että vastaantulevilla motoristeilla on sadekamat päällä ja vettä alkoikin tiputtelemaan suht pian. Koska ei ollut erityisen kuuma, niin mekin päätimme poikkeuksellisesti vetää täydet sadevermeet päälle. Seuraavan tunnin tihuttelikin vettä. Yleensä me laitamme sadekamat päälle vasta kun on myöhäistä.
Sadevermeet päälle motarin sillan alla.
Lyhyehkön, mutta jälleen kerran sveitsiläistyyliin hitaan siirtymän jälkeen nousimme San Bernardino passolle. Nousu oli märkä ja huippua kohti näkyvyyskin hävisi sumuun, mutta ihan huipulla sitten kuitenkin kirkastui ja sadekin viimein taukosi. Sadevermeistä pääsimme Bernardinon jälkeen eroon, eikä niitä loppupäivänä enää tarvittukaan. Bernardinon laskunkin saimme jo kurvailla kuivalla asfaltilla. Sweepin ohuille vedenpitäville käsineille antaisin arvosanan 2/5. Pitävät ehkä vettä, eivät ole ohuet, hiostavat ja ajotuntuma on karmea. Lämpöiset kuitenkin. Toivottavasti eivät tule tarpeeseen. Kahvalämppärit ja nahkahanskat ovat parhaat. Aina. Piste.
San Bernardino.
Sieltä sitten kehutulle Splügen passolle. Tämä ei varmaankaan ole kaikkein suosituin paikka, mutta sitäkin hienompi. Sveitsin puolelta ylös, joka on mitä mainioin ajopätkä, vaikka ei mikään nopea olekaan. Huipulla maa vaihtuu Italiaksi ja hieman alempana sijaitsevalta järveltä löytyi myös mielenkiintoinen tiedote, että tie on alempaa kiinni. Ei uskottu. Ei uskonut moni muukaan. Nautimme kuitenkin kahvit ja sämpylät asiaa ihmetellessämme ja vaihtoehtoja pohtiessamme.
Nousu ja sulkutiedote.
Siihen siis päädyttiin, että pääseehän sieltä läpi, kerran tiettyihin aikoihin voi ajaa yhteen suuntaan. Oletus oli, että itse Splügenin lasku on kiinni ja sitähän siinä sitten lasketeltiin. On muuten hidas ja tekninen pätkä vanhoine tunnelineulansilmineen ja vuorenseinämään hakattuine teineen.
Hetken päästä vastaan ajeli samoja reittejä suhaillut saksalainen kotarimies, joka kertoi, että sieltä ei todellakaan pääse läpi kuin vasta klo 18. Uskottiinko? No tavallaan. Pikku navisäätö ja hetken päästä suhattiin jo järven ympäri vastapäistä rinnettä alhaalla sijaitsevaan kylään. Matkalla bemarimieskin yritti meille vilkutellen ilmaista tien olevan kiinni, mutta ajattelimme, että olipas siinä mukava vilkutteleva saksalainen. Noh, reilusti alhaalla sijaitsevan kylän jälkeen meille sitten selvisi, että tie todellakin on poikki ennen Chiavennaa. Ainut vaihtoehto oli siis palata takaisin. Vanha Splügen ylös ja Sveitsin puolta sitten alas. Onneksi Sveitsissä osui siirtymällekin todella vauhdikkaat ja hyväkuntoiset tiet, niin yhä vain tarinamme sankareita jaksoi hymyilyttää. Alpeille meneville vinkiksi: ajakaa se Splügen. Vaikka olisikin umpikuja.
Reitti siis hieman muuttui ja suunnitelmissa olleen Malojan tilalle tuli miulle jo viime vuodelta tuttu Julierpass. Julier ei oikein sytyttänyt viime vuonna, mutta tänä vuonna toimi. Nopeaa kurvia toinen toisensa jälkeen, mutta kuitenkin sopivan jyrkkää. Nopeusrajoituksen puitteissa sai jo vetää ihan tosissaan. 5/5. Ihan erilainen kuin Splügen, mutta molemmat ovat omalla tavallaan erinomaisia.
Julierin jälkeen matkalle osui vielä Bernina, joka sekin on vauhdikas ja ylhäällä karun kaunis solatie. Bernina oli myös päivän korkein, 2330 metriä merenpinnasta. Matkalta löytyy myös varakkaamman väen suosima St. Moritz, tai siltä se ainakin vaikutti, jossa meillä olisi ehkä ollut varaa juuri ja juuri alkukeittoon. Berninan päällä lämpötila tipahti jo melkein alle kymppiin, mutta onneksi Italiassa lämpeni.
Janin tuuletukset Berninalla.
Yöksi Tiranoon, jossa meidän piti olla jo iltapäivällä, mutta Splügen-sählinki venytti saapumisen jälleen melkein kahdeksaan. Pyörät parkkiin keskustorille ja Booking auki. 0,3 km majataloon omalla parkilla, 80e. Eipä varattu vaan ajettiin paikan päälle kyselemään. Hinnaksi tuli 60 euroa kahdelta aamiaisineen ja pyörät pääsivät torkkumaan sisään talon alakertaan, heti kodinhoitohuoneen viereen. Erinomainen meininki. Englantia ei puhunut kukaan ja aikamoista vääntöä oli muutamasta käytännön asiasta hotellinpitäjän kanssa, mutta niistäkin selvittiin. Oikein herttainen muori. Illalla erinomaiset pizzat ja lasilliset keskusaukiolla ennen unia.
Huomenna itäänpäin yli Stelvion ja kohti Cortina d'ampezzoa. Olkoot sääjumalat armollisia.
Poika varjoisalta kujalta, majatalon oven edustalta.
Öitä!
posted from Bloggeroid
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti